Mies varasti humalassa taksin – poliisi kaipaa silminnäkijöitä

32971846 Poliisi 112 liikennevalvonta
Poliisi nappasi taksivarkaan viime yönä Seinäjoella. Kuvituskuva.Lehtikuva
Julkaistu 20.02.2016 09:58

MTV UUTISET

Taksivorolle kävi köpelösti viime yönä Seinäjoella. Hän ehti kuitenkin sitä ennen melkein ajaa kahden polkupyöräilijän päälle.

Poliisin mukaan kauhajokinen mies anasti noin yhden aikaan viime yönä taksin Seinäjoen Matkakeskuksen taksitolpalta.

Taksinkuljettaja oli poistunut oman taksinsa luota ja jättänyt taksin siksi aikaa käyntiin taksitolpalle. Paikalla ollut kauhajokelaismies oli siinä vaiheessa katsonut tilaisuutensa tulleen, ottanut taksin käyttöön ja lähtenyt ajamaan taksilla Ruukintietä pitkin.

Taksinkuljettaja lähti seuraamaan anastettua taksia toisen henkilöauton kyydissä.

Mies ajoi taksilla valtatie 19:n suuntaan, josta hän kääntyi Sammonkadulle. Sen jälkeen taksi päätyi uudestaan Ruukintielle.

Taksivaras oli vahvassa humalassa

Ruukintien ja Siipipyöränkadun risteyksessä taksi oli ajaa kahden polkupyöräilijän päälle. Siitä taksi jatkoi matkaansa kovaa vauhtia eteenpäin.

Taksin anastanut mies menetti lopulta taksin hallinnan Ruukintien ja Vuoritien liikenneympyrässä, jossa taksi törmäsi puuhun.

Mies loukkaantui ja hänet kuljetettiin ambulanssilla hoidettavaksi Seinäjoen sairaalaan. Mies puhalsi poliisin alkometriin lukeman, joka ylittää törkeän rattijuopumuksen rajan.

Poliisi toivoo, että Ruukintien ja Siipipyöränkadun risteyksessä olleet polkupyöräilijät ottaisivat yhteyttä Pohjanmaan poliisilaitoksen tilannekeskukseen puhelinnumeroon 0295440513.

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa