Mieskaksikko pahoinpiteli nuoren miehen ja uhkaili tappamisella seurustelun takia – sattumalta kuvattu video toimi avaintodisteena

1:37img
Julkaistu 09.10.2018 05:53
Toimittajan kuva

Ville Eklund

ville.eklund@mtv.fi

Kaksi miehistä tuomittiin Espoossa syyskuussa 2016 tapahtuneesta pahoinpitelystä, jossa nämä pahoinpitelivät kolmannen nuoremman miehen.

Uhri kertoi oikeudessa, että hän oli kuullut jonkun haukkuneen häntä neekeriksi. Hän oli tunnistanut seurueesta entisen tyttöystävänsä äidin, mutta miehet olivat hänelle tuntemattomia. Tilanteessa toinen miehistä oli käynyt hänen päälleen ja vienyt hänet maahan, jonka jälkeen miehet pahoinpitelivät hänet.

Seurue oli ollut kertomansa mukaan tulossa laivalta, kun välikohtaus tapahtui. Heidän mukaansa tilanne oli alkanut, kun uhri oli yllättäen hyökännyt puskasta toisen miehen kimppuun. Oikeus piti kertomusta epäuskottavana.

Todistaja sattui huomaamaan ja kuvaamaan tilanteen

Tilanteen todisti ainakin yksi henkilö, joka otti tapauksen jälkeen yhteyttä poliisiin. Mies kertoi kuulleensa avunhuutoja ja nähneensä kahden miehen lyövän ja potkivan kolmatta miestä maassa. Tämän jälkeen hän haki kännykän videoidakseen tilanteen. Videota käytettiin oikeudessa todisteena.

Videolla näkyy miesten lyövän ja potkivan uhria. Lisäksi nämä puhuvat tappamisesta ja käden katkomisesta. Videolla kuuluvien keskustelujen perusteella pahoinpitelyn taustalla on uhrin seurustelusuhde naisen tyttären kanssa ja siihen liittyvät seikat.

Oikeus katsoi, että mieskaksikko oli syyllistynyt perusmuotoiseen pahoinpitelyyn.

– Käräjäoikeus toteaa, että pahoinpitelyä on pidettävä yhdessä ja yksissä tuumin tehtynä, oikeus katsoi.

Perusteena oli se, että miehistä toinen oli pidellyt uhrista kiinni toisen pahoinpidellessä tätä.

Uhrille 600 euron korvaukset

Oikeus katsoi, että uhrille oli syntynyt asiassa väliaikaisia vammoja, minkä lisäksi tämän tupakka-aski ja 40 euroa käteistä olivat kadonneet tapahtuman yhteydessä.

Vuonna 1988 syntynyt mies tuomittiin 3 kuukauden ehdolliseen vankeuteen. Toinen, vuonna 1984 syntynyt mies sai 60 päivän ehdottoman vankeusrangaistuksen, jossa on alentavana huomioitu miehen saama aiempi tuomio.

Miehet määrättiin korvaamaan uhrille 600 euroa kivusta, särystä ja tilapäisestä haitasta ja kadonneesta omaisuudesta 45 euroa. 

Tuoreimmat aiheesta

Rikos