Mika Kallio turhautui pyöräänsä – "Olemme ihan pihalla"

Mika Kallio
Mika Kallio
Julkaistu 30.05.2015 18:21

MTV SPORT

Mika Kallio oli lauantaina ratamoottoripyöräilyn Moto2-luokan aika-ajossa Mugellossa vasta 23:s.

Kallion Italtrans Racing -talli otti täksi viikonlopuksi käyttöön viime vuoden pyörän rungon, mutta vaikeudet ovat jatkuneet. Kallio jäi 1,819 sekuntia paalupaikalle ajaneesta brittikuski Sam Lowesista. Kalliolta ei juuri hymy irronnut aika-ajojen jälkeen.

– Ei tiedetä tällä hetkellä yhtään mitä pyörän kanssa tapahtuu. Ollaan alusta asti oltu tämän vanhan rungon kanssa ihan pihalla ja jopa enemmän kuin edellisissä kilpailuissa 2015-mallin kanssa. Täydeltä katastrofilta tämä nyt näyttää ja tuntuma pyörään ei juuri huonompi voisi olla. Tämä on ehdottomasti yksi urani surkeimmista viikonlopuista, pettynyt Kallio totesi tiedotteessa.

Huonot tulokset tietävät sitä, että Kalliolla ja hänen tallillaan on jälleen edessään radikaaleja päätöksiä.

– Niin kaukana ollaan kaikesta tuntumasta ja toimivuudesta, että aivan turha ainakaan näillä säädöillä on jatkaa. Nyt täytyy vielä heittää arvalla, mihin suuntaan huomenna lähdetään tämän pyörän kanssa vai vaihdetaanko vielä 2015-mallin runkoon takaisin. Ei tämä enää vaikeampaa voisi olla ja turhauttavinta on, kun itse ei pysty tekemään mitään. Aivan käsittämätöntä, Kallio puhahti.

Myös Ajo jäi kauas

Niklas Ajo jäi Moto3-luokassa 22. ruutuun. Paalulle Moto3-luokassa ajoi MM-sarjaa johtava britti Danny Kent ennen japanilaista Hiroki Onoa.  
Ajo hävisi Kentin paaluajalle 1,5 sekuntia.

MotoGP-luokassa italialaisajaja Andrea Iannone otti ensimmäisen paalupaikkansa kuninkuusluokassa. Ducatilla ajava Iannone löi Jorge Lorenzon 0,095 sekunnilla. Iannonen tallitoveri Andrea Dovizioso oli kolmas. MM-sarjaa johtava yleisön suosikki Valentino Rossi jäi kahdeksanneksi ja hallitseva maailmanmestari Marc Marquez vasta 13:nneksi.

Lähteet: Kallion tiedote, STT

Tuoreimmat aiheesta

MotoGP