Mika Kalliolla vahva MotoGP-viikonloppu: "Vauhtini oli hyvällä tasolla"

Motogp_Kallio_su(786646_wmv)_636346715857290352[1]
Julkaistu 03.07.2017 10:10

MTV SPORT

Ratamoottoripyöräilijä Mika Kallio oli tyytyväinen Saksan GP:n kisaviikonloppuun, vaikka sunnuntainen kisa olikin hänen mielestään pienoinen pettymys.

Kisaan 17. lähtöruudusta startannut Kallio aloitti taistelunsa vahvasti: kolmella ensimmäisellä kierroksella Kallio paransi sijoistustaan pykälällä per kierros. Hän oli parhaimmillaan 14. sijalla, mutta kisan edetessä hänen KTM-pyöränsä eturenkaan pito heikkeni, ja suomalaisen kisa muuttui hyökkäämisestä puolustamiseksi.

Lopputuloksissa Kallio oli 16:s. Se ei muuten hyvän viikonlopun esittänyttä Kalliota täysin tyydyttänyt.

- Kisatulos oli pettymys. Siihen on montakin eri syytä, eikä siihen itse pystynyt vaikuttamaan. Muuten koko viikonlopusta jäi tosi positiivinen kuva. Pystyin osoittamaan, että vauhtini oli hyvällä tasolla - vähintäänkin samaa mitä tallikavereilla, Kallio kommentoi.

MotoGP:ssä on nyt kuukauden mittainen kesätauko. Seuraavan kerran Kallio nähdään tositoimissa elokuussa Itävallan GP:ssä.

Katso oheiselta videolta Kallion mietteet sunnuntain kisasta.

Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.

Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.

Tuoreimmat aiheesta

MotoGP