Matkustus alkoi jälleen: Finnairin matkustajamäärät tuplaantuivat kesäkuun aikana

6:58img
Finnairin matkustajamäärät tuplaantuivat toukokuusta, mutta mediasuhteiden johtaja Päivyt Tallqvist kertoo MTV Uutiset Livelle, että luku on silti vähäinen vuoden takaiseen verrattuna.
Julkaistu 07.07.2020 09:35

Julia Saario

julia.saario@mtv.fi

Finnair kertoo matkustajamääriensä kasvaneen huimasti kesäkuun aikana ja jopa tuplaantuneen verrattuna koronakevään synkkiin lukuihin. 

Kesäkuussa Finnair kuljetti yhteensä 55 200 matkustajaa, mikä on 107,2 prosenttia enemmän kuin toukokuussa.

Positiivisesta tuloksesta huolimatta matkustajamäärä on kuitenkin vain murto-osa viime vuoden kesäkuun luvuista, joihin verrattuna matkustajat vähenivätkin jopa 96 prosenttia.

Luvut olivat yhtä synkät myös huhti- ja toukokuussa.

Huhtikuun aikana Finnairin lennoilla oli yhteensä vain 16 100 matkustajaa, eli 98,7 prosenttia vähemmän edellisvuoteen verrattuna.

Toukokuussa matkustajia oli 65 prosenttia enemmän kuin huhtikuussa, mutta edelleen 97,9 prosenttia vähemmän kuin toukokuussa 2019.

Lue myös: Pakettimatkojen varaaminen käynnistynyt vilkkaasti – matkanjärjestäjät aikovat lisätä lentoja: "Suomalaisilla tuntuu olevan patoutunutta matkustustarvetta"

Maskeja ja käsidesiä

Suomen lentokentillä koronatilanne on huomioitu usealla tavalla.

Finavia kertoo noudattavansa Euroopan lentoturvallisuusvirasto EASA:n sekä Suomen hallituksen ja terveysviranomaisten ohjeistuksia ja määräyksiä viruksen leviämisen ehkäisemiseksi.

Lentokentillä esimerkiksi maskien käyttöä vaaditaan kaikilta asiakaspalvelutyössä olevalta henkilökunnalta ja myös kaikkia matkustajia ja lentokentällä asioivia suositellaan vahvasti käyttävään maskia.

Myös kevään aikana kaikille tutuksi tulleet turvavälitarrat ja käsidesipisteet sekä tehostettu siivous ja informointi hyvästä hygieniasta on otettu käyttöön jo aiemmin koronakevään aikana.

Lue myös: Lomamatkojen kysyntä kasvaa koronarajoitusten lieventyessä – heinäkuun ensimmäiset lomat Kreikkaan on jo nyt loppuunmyyty

Tuoreimmat aiheesta

Finnair