Pandemian runtelema Finnair nousee tuhkasta ja lentää kesällä yli 60 kohteeseen – toukokuun puolivälistä alkaen lennolle pääsee myös rokotustodistuksella

2:20img
Hallitus suosittelee matkailijoille edelleen vain kotimaan kohteita – "Tautitilanne on Euroopassa tällä hetkellä huononemaan päin"
Julkaistu 26.04.2021 11:12

MTV UUTISET–STT

Yhtiö kertoi maanantaina myös, että sen lentäjät ovat solmineet kolmi- ja puolivuotisen työehtosopimuksen.

Koronapandemian runtelema Finnair aikoo lentää kesällä yli 60 kohteeseen.

Yhtiö kertoo valmistautuvansa lisäämään lentoja erityisesti vapaa-ajan kohteisiin, kun edistyvien koronarokotusten odotetaan elvyttävän matkailua.

–  Seuraamme tarkasti matkustusohjeistusten kehittymistä, ja meillä on joustavuutta lisätä tarjontaa kohteisiin, joihin on kysyntää ja joissa matkustusta avataan, Finnairin kaupallinen johtaja Ole Orvér kertoo tiedotteessa.

Orvérin mukaan viikkovuoroja suosikkikohteisiin on tarkoitus lisätä heinäkuussa.

Muiden lentoyhtiöiden tavoin koronapandemia ja sen etenemistä hidastavat matkustusrajoitteet ovat romahduttaneet Finnairin lentomäärät. Kesällä yhtiö aikoo lentää kolmeen kohteeseen Yhdysvalloissa, kuuteen kohteeseen Itä-Aasiassa sekä lähes 50 kohteeseen Euroopassa.

Yhtiö edellyttää Suomeen saapuvilta asiakkailta todistusta sairastetusta koronavirusinfektiosta tai negatiivisesta koronatestistä. Toukokuun 11. päivä alkaen yhtiö hyväksyy matkustajilta myös koronarokotustodistuksen.

Lentäjien pitkä sopimuskausi tuo ennakoivuutta

Finnair kertoi maanantaina myös, että sen lentäjät ovat solmineet kolmi- ja puolivuotisen työehtosopimuksen.

Yhtiön mukaan syyskuun 2024 loppuun asti voimassa oleva sopimus sisältää monia rakenteellisia uudistuksia, jotka tukevat sen kilpailukykyä pandemian jälkeisessä voimakkaassa kilpailussa. Niihin lukeutuu esimerkiksi siirtyminen palvelusvuosiin perustuvasta palkkauksesta tehtäväkohtaiseen palkkaukseen.

Sopimuksen ovat neuvotelleet työntekijöitä edustava Suomen Liikennelentäjäliitto SLL ja Palvelualojen työnantajat Palta.

–  Pitkä sopimuskausi tuo meille ennakoitavuutta ja osaltaan mahdollistaa pitkäjänteisen työskentelyn Finnairin tulevaisuuden rakentamiseksi, Finnairin henkilöstöjohtaja Johanna Karppi sanoo tiedotteessa.

Tuoreimmat aiheesta

Matkailu