Miksi parisuhteessa sorrutaan tutkimaan toisen puhelinta salaa? Asiantuntijat kertovat, kuinka tilanteessa tulisi oikeasti toimia.
Tilanne, jossa parisuhteen toinen osapuoli lukee salaa toisen tekstiviestit tai sähköpostit, on väärin, mutta ei kovin harvinainen. Erään vuoden 2014 amerikkalaiskyselyn mukaan liki yksi viidestä miehestä ja yksi neljästä naisesta myönsi tutkivansa salaa kumppaninsa puhelinta. Kyselyn suoritti antivirusohjelmistostaan tunnettu yritys Avast.
Suomen perustuslaissa todetaan, että "kirjeen, puhelun ja muun luottamuksellisen viestin salaisuus on loukkaamaton". Mutta miksi kumppanin puhelinta sorrutaan siitä huolimatta tutkimaan?
– Se on hyvin herkkä tilanne. Yleensä jonkun sähköpostien tutkiminen viittaa luottamuksen puutteeseen. Jos yrität hakea lohtua tai varmistusta jostain, joka vaivaa sinua, on varmaan parempi jutella kumppanin kanssa, muistuttaa terapeutti Stephanie Macadaan Huffington Post -sivustolla.
Huffington Post kyseli myös muilta asiantuntijoilta näkemystä tilanteeseen, jossa kumppanin puhelimella tekisi mieli käydä.
VIDEO: Onko kerran pettäjä aina pettäjä? Video jatkuu artikkelin alla.
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.
Miksi kumppanin viestejä sorrutaan lukemaan salaa?
Pois lukien tilanne, jossa henkilö yksinkertaisesti vain on todella utelias, kumppanin puhelimen urkkimiseen päädytään yleensä siksi, että epäilylle on jokin syy, sanoo terapeutti Elisabeth LaMotte.
– Jos tulee tarve nuuskia jotain, se usein tarkoittaa, että toinen on huomannut kumppanin välttelyn tai on tietoinen siitä, että parisuhteessa on jokin muuttunut.
LaMotte kertoo, että useimmat ihmiset häpeävät sitä, että ovat käyneet epätoivoisessa tilassaan salaa lukemassa kumppanin viestejä.
– Usein sähköpostit luetaan tai puhelin tutkitaan sen jälkeen, kun kysymykset on esitetty suoraan, mutta vastaukset eivät ole olleet tyydyttäviä tai uskottavia, hän kuitenkin selittää.
LaMotte kertoo ymmärtävänsä, että se osapuoli, jonka yksityisyydensuojaa on rikottu, on syystäkin vihainen, mutta terapeutin mielestä parisuhteen kannalta olisi tärkeää ottaa huomioon myös toisen kokema kipu, jos itse on pettänyt.
– Minusta se on valitettavaa, kun keskitytään yksityisyydensuojan rikkomiseen pettämisen sijaan. Jos pettäjä on äärimmäisen keskittynyt yksityisyydensuojan rikkomiseen luottamuksen uudelleenrakentamisen ja toipumisen sijaan, se kertoo jotain vaikeaa, mutta tärkeää parisuhteesta. Se ei ole tervettä, LaMotte toteaa.
Mitä urkinta kertoo parisuhteestasi? – "Todellisia ongelmia"
Riippumatta siitä, löytyykö nuuskimalla todisteita kumppanin uskottomuudesta, parisuhteessa on todellisia ongelmia, toteaa kliininen psykologi Ryan Howes.
– Joko sinulla on syy epäillä kumppanisi tekoja tai tuot parisuhteeseen sen tason epävarmuutta, johon olisi syytä tarttua. Se on hälytysmerkki joka tapauksessa.
Howes kannustaa avoimeen dialogiin nuuskimisen sijaan.
Myös terapeutti Kurt Smith muistuttaa, että kun pariskunnat oppivat keskustelemaan avoimesti itseään hermostuttavista asioista, he eivät tunne tarvetta tutkia toistensa sähköposteja.
– Vaikka joskus voi olla tiettyjä hetkiä, kun se voi tuntua oikeutetulta, kuten pettäminen, petollinen käytös reaktiona mahdolliselle petolliselle käytökselle, on virhe. Se tekee asioista vain pahempia, ei parempia, Smith toteaa.
Jos keskustelun jälkeenkin tuntuu, että sinun on nuuskittava, kerro se kumppanillesi
Jos sinusta edelleen tuntuu, että haluat katsoa kumppanisi puhelimen tai sähköpostit läpi, kerro siitä kumppanillesi. Psykoterapeutti Laurel Steinbergin mukaan kumppanin olisi hyvä osallistua luvan kanssa tapahtuvaan "etsintään", sillä se sallii hänelle mahdollisuuden selittää kaiken epäilyttävän.
Steinberg kehottaa myös selittämään kumppanille, miksi haluaa tehdä tämän.
– Toivottavasti hän ymmärtää huolesi, etkä löydä mitään. Tämä rakentaa uskoasi kumppanisi luotettavuuteen, ja sitä vahvistaa se, että hän osoittaa sinua kohtaan rakastavaa ystävällisyyttä sietämällä tämän tyyppisen "tutkinnan".
Entä jos löydät jotain?
Jos kaikesta huolimatta olet mennyt luvatta tai luvan kanssa kumppanisi puhelimelle ja löytänyt sieltä jotain raskauttavaa, on teistä itsestänne kiinni, miten jatkatte. Joissain parisuhteissa molemmat kumppanit saattavat antaa toisilleen luvan tutkia puhelimensa jatkossa, jotta asiassa päästäisiin eteenpäin.
– Luottamuksen uudellenrakentamisessa suhteen jälkeen minulla on ollut (asiakkaina) uskottomia kumppaneita, jotka ovat jakaneet sähköpostin salasanansa ja puhelimen pääsykoodinsa, jotta heidän petetyt kumppaninsa, voita tutkia ne aina, kun he tuntevat tarvetta. Petetyt ihmiset ymmärrettävästi haluavat ottaa kontrollin takaisin ja päättää itse, mitä he voivat uskoa ja mitä eivät, sanoo psykologi Alicia H. Clarke.
Uskottomuuden jälkeisissä tilanteissa Clarke sanoo, että 'luota, mutta varmista' -taktiikka voikin olla toimiva.
LUE MYÖS: Nainen paljastaa, miksi uskottomuus oli parasta, mitä hänen parisuhteelleen saattoi tapahtua
Lähde: Huffington Post