F1-tuomarina useissa osakilpailuissa toiminut Mika Salo oli eri mieltä Malesian GP:n tuomariston kanssa Nico Rosbergin ja Kimi Räikkösen kolarista.
Rosberg sai kymmenen sekunnin rangaistuksen, kun hän ohitti aggressiivisesti Räikkösen ja osui mennessään Räikkösen auton kylkeen. Salo ei olisi Rosbergia rankaissut.
– Mun mielestä tämä on hieno veto Nicolta. Hän otti ykkösmutkan sellaista linjaa, että hän mietti, että tuohon mä vedän. Hän ottaa vauhtia ja pääsee kaasulle ja tuonne. Ei se mennyt edes puolta autoa kanttarin päältä. Se oli ihan siisti veto, että en ymmärrä miksi tuomaristo antoi rangaistuksen tästä, Salo sanoi MTV Sportin studiossa.
Räikkönen sanoi kisan jälkeen, että hän osasi odottaa Rosbergin yritystä ja lisäsi, että hänen oli pakko väistää, sillä muuten "olisimme olleet molemmat pihalla".
Mercedeksen urheilujohtaja Toto Wolff sanoi, että Rosbergin rangaistus oli "täysin älytön". Rangaistus ei lopulta vaikuttanut tuloksiin, sillä Rosberg sai Räikköseen 13 sekunnin eron ja 10 sekunnin aikalisäys piti hänet silti suomalaisen edellä.
Ainut pidemmän ajan vaikutus on se, että Rosberg sai lisäksi kaksi rangaistuspistettä. Hänellä on nyt yhteensä kuusi pistettä, jos 12 kuukauden aikana saa 12 pistettä, joutuu yhden kilpailun ajaksi kilpailukieltoon.
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.