Heinäveteläinen Arto Masalin syötti oravia Pielavedellä, Pohjois-Savossa sijaitsevassa metsässä, kun eteen vipelsi hyvin poikkeavan näköinen orava.
– Muistan kouluaikojen lintukirjoista, että on ainakin mänty- ja kuusioravia. Olen nähnyt punertavia ja harmaansävyisiä oravia, ja jollain valkoisen hännän, mutta en koskaan edes kuvissa albiino-oravaa, Masalin kertoo.
Hänen mukaansa albiino-orava sopeutui hyvin muiden oravien joukkoon, mutta oli muita ruokintapaikalla olevia oravia hieman ujompi.
– Se vähän aristeli. Paikalla oli noin 10 oravaa, jotka hyörivät ruoan ympärillä. Albiino-orava ei tullut luokse silloin, kun oli ryysistä.
Masalin huomasi, että albiino-orava herätti muissa oravissa huomiota, mutta se osallistui tavallisesti takaa-ajoleikkeihin muiden oravien kanssa.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Masalinin sukulaisten mukaan albiino-orava on ollut tuttu näky ruokintapaikalla kesän ajan. Kuva: Arto Masalin
Masalin oli kuullut, että albiino-orava kuulisi tavallista oravaa huonommin. Tämä ei pitänyt paikkansa Pielaveden albiino-oravan kohdalla.
– Se reagoi ääniin kuten muutkin.
Masalinin Pielavedellä asuvat sukulaiset kertoivat, että albiino-orava on oravien ruokintapaikalla tuttu näky. Masalin uskookin, että albiino-orava on tämän kesän poikasia.
Albiino-oravasta kertoi ensimmäisenä Iltalehti.