Mikkelin koulupalon syy selvisi: Kolme alle 15-vuotiasta lasta kiipesi koulun katolle leikkimään tulella

Mikkeli, Tuppuralan koulu, tulipalo
Etelä-Savon pelastuslaitos
Julkaistu 20.06.2019 15:49
Toimittajan kuva

Jari Heikkilä

jari.heikkila@mtv.fi

Poliisin rikos- ja tekninen tutkinta ovat jatkaneet Mikkelin Tuppuralan koulupalon selvittämistä puhuttamalla todistajia ja tulipalon silminnäkijöitä.

Päivän aikana tutkinnassa on saatu selvitettyä, että kolme alle 15-vuotiasta lasta on kiivennyt koulun katolle ja käsitellyt tulta.

Poliisin tietojen mukaan kyse ei ole tahallisesta teosta.

Lue myös: Sytytettiinkö mikkeliläiskoulu tahallaan tuleen? Poliisi somessa kiertävistä huhuista: "Jos henkilöä on puhutettu, häntä ei ole syytä heti epäillä syylliseksi"

Lapset ovat poistuneet katolta, mutta tuli on jäänyt jollain tavalla kytemään katolle, josta se on nopeasti levinnyt laajaksi tulipaloksi.

Poliisi on päivän aikana puhuttanut todistajien lisäksi kaikkia kolmea teosta epäiltyä lasta. Kaikki teosta epäillyt ovat omalla toiminnallaan auttaneet tapauksen selvittämisessä.

Poliisi muistuttaa, että tutkinnan ollessa edelleen kesken, niin sosiaalisen median kautta jaettavien henkilöihin kohdistuvien huhujen jakamista tulee välttää.

Tuoreimmat aiheesta

Tulipalot