Koulu syttyi vahingossa tuleen Mikkelissä – katolla leikkineille pojille kolmen miljoonan lasku

Turkupalo
Julkaistu 27.02.2020 13:43
Toimittajan kuva
Leo Jaakkonen

leo.jaakkonen@mtv.fi

Mikkeliläisen Tuppuralan koulun kesäkuista paloa tutkittiin törkeänä tuhotyönä. Esitutkinnassa selvisi, ettei rakennusta sytytetty tahallaan, kertoo poliisi tiedotteessaan.

Koulurakennus syttyi tuleen, kun kolme alle 15-vuotiasta poikaa leikki tulileikkejä koulun katolla. Pojilla oli suihkutettavaa ainetta ja sytytin, joiden avulla he sytyttivät paperin palasia tuleen.

Ulkopuolinen henkilö puuttui poikien leikkiin, minkä jälkeen he sammuttivat sytyttämänsä paperit. Poikien jo lähdettyä paikalta he havaitsivat koulun syttyneen liekkeihin.

– Poikien tarkoituksena ei ole ollut polttaa koulua, vaan ainoastaan leikkiä tulella, poliisin tiedotteessa kerrotaan.

Hintalappu kolme miljoonaa

Koska kyse on alle 15-vuotiaista lapsista, asiassa suoritettiin rikollisen teon tutkinta, mutta sitä ei saateta syyteharkintaan.

Hintalappu Mikkelin kaupungille on kaupungin alustavan arvion mukaan kolmisen miljoonaa euroa. Vahingonkorvausvastuu asiassa on kolmella palon sytyttäneellä pojalla.

Lue myös: Katso videolta, kuinka Tuppuralan koulu roihuaa Mikkelissä – korkeat liekit nuolevat rakennusta ja sankka savu leviää ympäristöön

Tuoreimmat aiheesta

Mikkeli