Bachelor 2022 -juontaja Mikko Parikka ja hänen vaimonsa Sara Parikka ovat olleet yhdessä vuodesta 2009 lähtien.
Mikko Parikka tunnustautuu itsekin olleensa Bachelor-formaatin fani jo vuosikausia. Hän myhäilee, että myös tuleva Bachelor 2022 -kausi, jonka juontajana hänet itsensä nähdään, tulisi olemaan tapahtumarikas.
– Olen katsonut kaiken, Suomen kaudet, sitten olen katsonut kansainvälisiä kausia, niin voin tällä tavalla faninkin ominaisuudessa sanoa, että sieltä on tulossa tosi kova kausi, on kaikenlaista tapahtumaa tiedossa, Parikka kertoi Uutisaamun haastattelussa.
Parikan mukaan Bachelor-formaatissa häntä itseään on viehättänyt se, että se on kaikkien aikojen ensimmäinen kansainväliseksi ilmiöksi levinnyt rakkausreality.
– Sitten myös se, että se on aidosti hyvä: siellä etsitään sitä rakkautta, eikä yritetä rikkoa esimerkiksi sitä, niin mä tykkään siitä elementistä.
Näyttelijänä tunnetulla Parikalla on itsellään sujunut rakkauden saralla varsin mukavasti, sillä hän on pitänyt yhtä vaimonsa Sara Parikan kanssa jo yli kymmenen vuoden ajan. Parikan mukaan heidän rakkautensa salaisuus on erityisesti avoimuus.
Kaksikon rakkaustarina lähti liikkeelle aikoinaan Salatut elämät -sarjan kuvauksista, jossa he kumpikin toimivat näyttelijöinä. Parikka kertoo ihastuneensa tulevaan vaimoonsa todella pian sen jälkeen, kun aloitti itse työt sarjan tuotannossa.
– Aloitin aggressiivisen väsytystaktiikan. Kerroin Saralle mun tunteista, mihin hän tokaisi sitten, että "se menee ohi". Mutta mä olin sinnikäs!
Työpaikkaromanssia ei Parikan mukaan juuri salailtu muilta, eikä pariskunnalla edes ollut kovinkaan paljon yhteisiä kohtauksia.
Parikan mukaan häneltä on sittemmin eri yhteyksissä kyselty neuvoja, koska hänellä itsellään on parisuhde. Yhden neuvon hän on valmis muillekin jakamaan.
– Niistä ajoista, kun olen ollut sinkku, on niin pitkä aika, etten ole ehkä oikea tyyppi antamaan niitä neuvoja. Mutta jos pitää nyt tässä valita, niin pitää luottaa siihen, että on oma itsensä ja sillä antaa mennä.