Läheltä Mount Everestin huippua on löytynyt jälkiä mikromuoveista, selviää One Earth -tiedejulkaisun perjantaisesta artikkelista. Jäänteet ovat todennäköisesti peräisin kiipeilijöiden varusteista.
Reitti vuoren yli 8 800 metrin korkuiselle huipulle on jo pitkään ollut hylättyjen kiipeilyvarusteiden, tyhjien kaasukanistereiden ja jopa jäätyneen ulosteen reunustama, minkä vuoksi Mount Everestiä on kutsuttu maailman korkeimmaksi kaatopaikaksi. Ensimmäisessä Everestin mikromuovia kartoittavassa tutkimuksessa kävi ilmi, että mikromuovia esiintyy jopa yli 8 400 metrin korkeudessa merenpinnan yläpuolella. Määrät ovat suurempia perusleirin tuntumassa.
Plymouthin yliopiston tutkija Imogen Napper kertoo tiedotteessa, että näytteissä oli merkittäviä määriä polyesteriä, akryyliä, nylonia ja polypropeenikuituja.
– Yllätyin, että jokaisesta analysoimastani luminäytteestä löytyi mikromuoveja. Olen aina pitänyt Mount Everestiä syrjäisenä ja turmeltumattomana. On silmiä avaavaa tietää, että saastutamme lähellä maailman korkeinta vuorta, hän toteaa.
Lue myös: Ihminen sukelsi tasan 60 vuotta sitten maailman syvimpään kolkkaan – sen jälkeen mystiseen syvänteeseen on uskaltautunut vain muuan tunnettu elokuvaohjaaja
Mikromuovin vaikutuksia vasta tutkitaan
Suurin osa vaeltajien ja kiipeilijöiden Everestillä käyttämistä ulkoiluvaatteista on valmistettu synteettisistä kankaista. Samoja materiaaleja käytetään teltoissa, kiipeilyköysissä ja muissa varusteissa.
Napper sanoo tutkijaryhmän uskovan vahvasti, että mikromuovi on peräisin vaatteista ja varusteista, ei esimerkiksi ruoka-astioista tai juomapulloista. Tutkimuksessa myös huomautetaan, että Himalajan voimakkaat tuulet ovat voineet lennättää mikromuovia Everestille muualta.
Mikromuovia löytyi myös vuoren puroista, mutta niissä pitoisuudet olivat pienempiä kuin lumessa.
Viime vuonna 14 ihmisen ryhmä vietti kuusi viikkoa keräten roskaa Everestin perusleiristä ja lähes 8 000 metrin korkeudessa olevasta nelosleiristä. Heidän saaliinaan oli neljä ruumista ja yli 10 tonnia muovipulloja, tölkkejä ja kiipeilyvälineitä.
Muovijäte ja sen hajoamisesta syntyvät pienet partikkelit ovat viime vuosina aiheuttaneet merkittäviä ympäristöhuolia. Arvioiden mukaan maailman meriin menee joka vuosi 12 miljoonaa tonnia muoveja, ja maalla sitä on miljoonia tonneja lisää. Mikromuovin mahdollisia vaikutuksia luontoon ja ihmisten terveyteen on vasta alettu tutkia.