Miksi Kalle Rovanperä ajoi SM-rallin voittoon Latvian lipun alla?

1:00img
Julkaistu 19.02.2017 12:11

MTV SPORT

Moni MTV Sportin lukija teki saman havainnon Kalle Rovanperän SM-rallivoitosta kertonutta juttua silmäillessään. Kuvassa Rovanperän nimen vieressä komeilee Latvian lippu.

Rovanperä, 16, nosti itsensä kertaheitolla koko kansan tietoisuuteen, kun hän kaasutteli vakuuttavalla esityksellä Mikkelin SM-osakilpailun voittoon ensimmäisessä aikuisten kisassaan.

Kansallinen lajiliitto AKK-Motorsport myönsi Rovanperälle erikoisluvan kilpailla kotimaan kisoissa R5-luokan autolla, jota alaikäiset eivät saa normaalitilanteessa ajaa.

Kalle Rovanperä, 2017

Auton kyljessä Rovanperän nimen vieressä on kuitenkin Latvian lippu, vaikka kartanlukija Risto Pietiläinen on merkitty suomalaiseksi. SM-rallin lajipäällikkö Henrik Frank kertoo syyn ihmetystä herättäneelle asialle:

– Hän ajaa Latvian liiton lisenssillä, koska hänellä on ollut aikaisemmin lupa ajaa siellä. Hän sai nyt vasta luvan ajaa Suomessa, kun hän oli jo saanut lisenssin Latviaan.

– FIA:n sääntöjen mukaan kaikissa MM-tasoa alempana olevissa sarjoissa kuljettaja edustaa lisenssimaataan, ei passivaltiotaan. MM-sarjassa kuljettajat edustavat passivaltiota, Frank taustoittaa.

Rovanperä voitti viime lokakuussa Latvian rallimestaruuden. SM-rallissa hän ei pysty keräämään osakilpailupisteitä.

Tuoreimmat aiheesta

Ralli