Kauppakeskuksista Itis otti jo maskipakon käyttöön, mutta Redissä ja Kampissa ideasta ei innostuta.
Redin ja Kampin kauppakeskuksissa on käytössä vahva maskisuositus. mutta niissä ei lämmetä ajatukselle, että kauppakeskus asettaisi asiakkailleen maskipakon.
Kauppakeskus Kampin johtajan Tiina Fågelin mukaan kauppakeskus toimii viranomaisten antamien ohjeiden ja määräysten mukaisesti.
– Heti jos linjaukset ja ohjeistukset viranomaisten taholta muuttuvat, otamme ilman muuta käyttöön vahvemmat termit, Fågel sanoo.
Hänen mukaansa maskipakon hankaluus on siinä, että kauppakeskuksen toimintamahdollisuudet ovat vähäiset, jos joku ei halua pakosta huolimatta maskia pitää – etenkään kun Kampissa myös asutaan ja siellä on joukkoliikenteen terminaali.
– Emme voi ottaa ohjia käsiimme ja poistaa ihmisiä, että et pääse bussiterminaaliin tai asuntoosi, sanoo Fågel. Muuta hankaluutta asiassa ei hänestä olekaan. Hän huomauttaa, että kauppakeskuksessa asioiva saattaa olla ilman maskia esimerkiksi terveyssyistä.
Pakko toimi Itiksessä kehotusta paremmin
Kauppakeskus Itis on ensimmäinen keskus, joka määräsi tiloihinsa maskipakon.
Kauppakeskusjohtaja Christoffer Jansén on sanonut toivovansa, että muut keskukset seuraisivat Itiksen esimerkkiä. Koska kauppakeskus on yleinen tila, maskittomia ihmisiä ei voi kuitenkaan sieltä poistaa.
– Kun muutimme vahvan kehotuksen pakoksi, se tehosi. Jos 85–90 prosenttia käyttää maskia, olemme tyytyväisiä, hän sanoi.
Tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikko taas pohti eilen twiitissään, että pääkaupunkiseudun liikkeissä on harkittava yritysten asettamaa maskipakkoa.
Kampin Fågel pohtii, kuinka järkevää olisi muuttaa terminologiaa suosituksesta pakoksi, jos mikään ei käytännössä muuttuisi. Voisi toki niinkin tehdä, mutta olemme halunneet käyttää terminologiaa, joka merkitsee aidosti sitä mitä se tarkoittaa.
Fågelin mukaan Kampissa on käytännössä samat toimintamallit kuin Itiksessä, joka on ottanut käyttöön maskipakon. Asiakkaat voivat saada liikkeistä ja infopisteistä tarvittaessa maskin, jos se on jäänyt kotiin.
Uudet teippaukset Redin oville?
Vahva maskisuositus on päällä myös Kauppakeskus Redissä. Kauppakeskusjohtaja Aleksi Salmisen mielestä on kyseenalaista, että päättäjät siirtävät vastuuta maskiasiassa yritysmaailmalle.
– Me nojaamme siihen, mitä valtiovallan puolella päätetään ja ohjeistetaan, hän sanoo.
Tämänhetkisessä tilanteessa kauppakeskus ei voisi hänen mukaansa edes päättää maskipakosta.
– Sen sijaan, että meillä lukee ohjeistuksissa, että suosittelemme maskin käyttöä vahvasti, voisimme lisätä sisäänkäynneille teippaukset, että Redissä on maskipakko, aloittaa Salminen.
Tämän lisäksi vartijat ja infon henkilökunta lähestyisi maskittomia ihmisiä sanomalla, että täällä pitäisi käyttää maskia, haluatko meiltä maskin.
– Jos porukka sanoo, että en kiitos halua maskia, niin asia on selvä. Toimivalta päättyy siihen, Salminen kuvaa.
Hänen mukaansa ihmistä ei voida poistaa kauppakeskuksesta, jos tämä ei suostu käyttämään maskia. Tämä perustuu Salmisen mukaan järjestyslakiin ja lakiin yksityisistä turvallisuuspalveluista.
Salminen sanoo kannattavansa henkilökohtaisesti maskipakkoa julkisiin tiloihin etenkin tässä vaiheessa epidemiaa.
– Mutta yritykset eivät voi ottaa lakia omiin käsiinsä. Jos haluamme saada voimaan maskipakon, niin sitten hallituksen tulee laatia sellainen esitys eduskunnalle, hän sanoo.