Sami Kolamon uutuuskirjassa Mediaurheilu (Vastapaino) pohditaan muun muassa naisurheilijoiden asemaa ja heidän suoritustensa arvostamista valtamediassa.
Mediatutkija Kolamo, joka on koulutukseltaan yhteiskuntatieteiden tohtori, kirjoittaa, että miehillä on aina ollut urheilussa etuoikeutettu asema naisiin nähden. Vaikka nykypäivään mennessä on tultu paljon eteenpäin olympialiikkeen perustajan Pierre de Coubertin’n näkemyksestä naisurheilusta luonnonlakien vastaisena, naisten urheilusuorituksia ei arvosteta edelleenkään yhtä lailla kuin miesten.
– Ensiksikin naisurheilijat saavat huomattavasti miehiä vähemmän medianäkyvyyttä, mikä heikentää sponsoreiden kiinnostusta. Tätä kautta naisurheiluun sijoitettavat rahamäärät, kuten voitto- ja pelaajapalkkiot, eivät nouse miesten tasolle. Useiden tutkimusten mukaan eri viestintävälineissä naisten osuus urheilun uutisvirrasta on korkeintaan kymmenen prosenttia, Kolamo kirjoittaa.
– Toiseksi naisten urheilutapahtumien tv-oikeusmaksut jäävät selvästi miesten tapahtumia pienemmiksi. Naisten urheilutapahtumiin ei myöskään kärrätä yhtä massiivista tv-tuotantokoneistoa kuin miesten vastaaviin tapahtumiin.
Tämän lisäksi Kolamo nostaa esiin tavan, jolla naisurheilijoihin ja heidän suorituksiinsa tyypillisesti suhtaudutaan valtamediassa. Hän löytää kolme keskeistä teemaa.
– Suoritusten, saavutusten ja taitojen vähätteleminen, huomion kääntäminen ulkonäköön ja heteronormatiivisuuteen eli vallitsevaan heteroseksuaaliseen sukupuolijärjestykseen ja -kuvastoon sekä infantilisoiminen. Infantilisoiminen tarkoittaa puhetapoja, joiden avulla naisurheilijat alennetaan hoivanalaisiksi lapsiksi.
Anna Kournikova vs. Serena Williams
Yhdeksi esimerkiksi naisurheilijoiden suoritusten vähättelemisestä Kolamo nostaa sen, että naisten suorituksia verrataan usein miesten eikä niinkään muiden naisten suorituksiin.
Toinen esimerkki on naisten urheilutapahtumien nimeäminen.
– Siinä, missä miesten jalkapallon MM-kisat tunnetaan nimellä Fifa World Cup, naisten jalkapallon MM-kisat on nimetty sukupuolen mukaan Fifa Women’s World Cup. Tällainen nimeämiskäytäntö vihjaa, että nimenomaan miesten jalkapallo tai ylimalkaan miesten urheilu on "oikeaa, aitoa ja alkuperäistä".
Kolamon mielestä myös miesurheilijoiden ulkonäköpaineet ovat kasvaneet lähivuosina, mutta naisia arvioidaan edelleen miehiä herkemmin ulkonäön kautta.
– Bravuuriesimerkkinä ulkonäköruumiista voi pitää entistä venäläistä tennispelaaja Anna Kournikovaa, joka ei koskaan voittanut suurta turnausta. Silti hän oli uransa aikana yksi seuratuimmista ja parhaiten ansainneista naistennispelaajista, Kolamo kirjoittaa, mutta huomauttaa, että jotkut naisurheilijat myös hyödyntävät ”esineellistämisen” aktiivisesti.
Vastinparina Kournikovalle Kolamo mainitsee tenniskentillä huippumenestystä saavuttaneen sisarusparin, Venus ja Serena Williamsin.
– Heidän pelaamistaan ei ole lähestytty niinkään trivialisoiden ulkourheilullisten seikkojen vaan nimenomaan poikkeuksellisten urheilullisten kykyjen kautta. Perinteisesti valkoisten naisten hallitsemassa ja naisille sopivaksi katsotussa urheilulajissa Williamsien atleettisuutta on pidetty miesmäisen lihaksikkaana ja kovana.
Kolamo antaa esimerkin myös yllä mainitusta infantilisoimisesta.
– Naisurheilijoita lapsellistetaan käyttämällä sanaa "tyttö" puhuttaessa aikuisesta naisesta. Miehistä sen sijaan puhutaan "miehinä", "äijinä" ja "jätkinä". Kielellistä infantilisointia edustaa myös vakiintunut tapa kutsua naisurheilijoita etunimellä useammin kuin miesurheilijoita.
Kyse vakiintuneista rutiineista
Miten mediaurheilun naiskuvaa sitten laajennetaan? Kuten Kolamo huomauttaa, mediaurheilu on pitkälti miesten hallitsema ja miehille suunnattu kulttuurinen instituutio.
– Naisten vähättely ja marginalisointi eivät kuitenkaan välttämättä johdu miestoimittajien harjoittamasta tietoisesta syrjinnästä tai naisurheilutoimittajien vähäisestä määrästä. Myös naisurheilutoimittajat käyttävät usein naisurheilijoita vähätteleviä esitystapoja. Näin ollen naistoimittajien määrän lisääminen ei välttämättä luo toisenlaisia näkökulmia urheiluun.
– Kyse on ennemminkin urheilutoimitusten vakiintuneista ja rutiininomaisista aiheenvalinnoista ja kirjoitustavoista, joita pitäisi muuttaa.
Kolamo toteaa, että vaikka naisurheilu on useiden edelläkin mainittujen mittareiden mukaan edelleen marginaalissa, sen arvostus on tutkimusten perusteella kasvussa. Siitä on saatu osoitus myös Suomen Urheilugaalassa, jossa Vuoden urheilija -palkinto ojennettiin naiselle vuosina 2008-2012.
Suorat lainaukset ovat keskiviikkona julkaistusta Mediaurheilu-kirjasta.