Arno Kotro, Maria Ohisalo (toim.): Sinua on petetty - Kirjoituksia sukupuolten tasa-arvosta (Into 2019)
Kirjan nimellä "Sinua on petetty" halutaan sanoa, että tasa-arvo ei Suomessa ole vieläkään toteutunut vaikka niin usein väitetään. Kirjan nimi on suora kommentti Juha Sipilän hallituksen ohjelmalle, jossa todettiin, että "naiset ja miehet ovat tasa-arvoisia".
Kirjassa on runsaasti esimerkkejä tasa-arvon toteutumattomuudesta. Edelleen puhutaan naisurheilusta eikä urheilusta, tyttöjä ohjataan hoiva-ammatteihin ja palkat ovat naisilla huonompia. Poikia puolestaan ymmärretään edelleen "pojat ovat poikia" -puheella. Miehiä puolestaan syrjitään huoltajuuskiistoissa ja esimerkiksi armeija on pakollinen vain miehille.
Kirjassa on kymmenkunta puheenvuoroa tasa-arvosta. Näkemykset ovat moninaisia ja osin keskenään ristiriitaisia. Yhteistä kaikille artikkeleille on sen toteaminen, että tasa-arvoon on vielä matkaa.
Sukupuolettomat puutarhatontut
Minulle uutismaisin artikkeli oli vammaisia naisia käsittelevä Jenni-Juulia Wallinheimo-Heimosen näkemys siitä, kuinka vammaisuus kietoutuu sukupuoleen ja on siten moniperusteista. Hän kutsuu vammaisia naisia "sukupuolettomiksi puutarhatontuiksi", sillä vammaisia naisia ei koskaan ole hänen mielestään nähty sukupuolensa edustajina.
Vammaisten naisten voimaannuttaminen on ollut pitkä ja vaikea projekti mutta tekemistä olisi edelleen jo lainsäädännöstä lähtien. Esimerkiksi sairaaloissa tai laitoksissa tapahtuva vammaisen tahdonvastainen yhdyntä käsitellään oikeudessa seksuaalisena hyväksikäyttönä eikä raiskauksena, kirjassa kerrotaan.
Pojat ovat poikia ja jäävät jälkeen
Anna Moring tuo esille, että kouluissa "pojat ovat poikia"-mentaliteetti johtaa siihen, että pojat jäävät tytöistä jälkeen koulunkäynnissä. Pojilta kun ei odoteta samaa kuin tytöiltä. Pojilta ei edellytetä itsehillintää tai kaunista käytöstä eli asioita, joilla nyky-yhteiskunnassa pärjätään.
"Pojat pääsevät helpommalla, ja juuri siksi he jäävät tytöistä jälkeen. Me tarvitsemme yhteiskunnan, joka ei ajattele, että pojat ovat poikia", Moring kirjoittaa ja on varmasti oikeassa.
Nauru on vallankäyttöä
Saara Särmän artikkelissa puhutaan nauravista ja naurettavista feministeistä normeja purkamassa. Nauru ja vitsit ovat merkittäviä asioita ihmisten kommunikaatiossa. Perinteisesti osa ihmisistä on käyttänyt toisten naurunalaiseksi tekemistä oman valtansa pönkittämiseen. Nauru on siten myös vallankäyttöä ja alistamista.
Särmä suosii eräänlaista positiivista naurua, jolla feminisitit voivat tuoda asioitaan esille helposti. Hieno esimerkki on "All male panel"-tematiikkaa, jossa vain miehistä koostuneet paneelit on tehty nykyisin naurunalaisiksi. Ennen itsestäänselvänä pidetyt miespaneelit ovat kampanjan myötä muuttuneet eräänlaisiksi menneen maailman symboleiksi... ja hyvä niin.
"Ei saa hankalan ja huumorintajuttoman feministin leimaa, kun aina joskus jaksaa naureskella setien huonoille läpille."
Naiset asiantuntijoina
Särmä tuo esille myös, kuinka asiantuntijuus esiintyy mediassa useimmiten nimenomaan miesasiantuntijuutena. Tähän ovat mediat itsekin kiinnittäneet huomiota. Esimerkiksi Helsingin Sanomilla on lehden luoma tasa-arvolaskuri, jonka avulla seurataan haastateltavien sukupuolijakaumia. Ylen tv-urheilutoimitus on puolestaan saanut kunniamaininnan vuoden 2017 tasa-arvohankkeessa, jossa Yle edisti urheilusisältöjensä tasa-arvoisuutta.
Joudun itsekin usein hankkimaan asiantuntijoita suoriin uutislähetyksiin ja edelleen on niin, että miehet ovat paljon innokkaampia tulemaan lähetyksiin kuin naiset. Kyse ei ole siis vain siitä, että naisia ei yritettäisi saada mediaan asiantuntijaksi. Kyllä heitä yritetään.
Toisinaan naiset jopa suosittelevat itse miesasiantuntijoita tilalleen ja pahimpia tapauksia ovat naiset, jotka ovat alansa selkeitä asiantuntijoita mutta sanovat silti tietävänsä asiasta liian vähän.
Pitkään kestänyttä seksismiä vaikea poistaa
Maria Petterssonin historia-artikkeli käsittelee mielenkiintoisesti tuhansia vuosia kestänyttä seksismiä, eli näkemystä, jonka mukaan naiset ja miehet ovat sukupuolensa takia jo lähtökohtaisesti eriarvoisia.
Pettersson kirjoittaa, että hän vihaa kiintiöitä, koska ne ovat typeriä ja ihmisten älykkyyttä loukkaava keino puskea heikommassa asemassa olevia uusille aloille ja uralla ylöspäin. Hänen mukaansa reilussa yhteiskunnassa ei kiintiöitä tarvitakaan mutta että meidän yhteiskunnassamme kiintiöt näyttävät olevan ainoa mahdollisuus sukupuolijakauman oikaisemiseksi.
Tasajakauma tuo tulosta
Esimerkiksi yritysten hallintoneuvostot ovat edelleen hyvin miehisiä eikä Pettersonin mielestä asiaan tule muutosta, jos sille ei tehdä mitään. Petterson vetoaa useisiin tutkimuksiin, joiden mukaan sukupuolijakauman tasoittuminen tuottaa yritykselle yksinkertaisesti parempaa tulosta.
Pettersson sanoo myös, että toisin kuin luulemme, useissa Euroopan maissa on enemmän naisjohtajia kuin Suomessa. Näin on esimerkiksi Bulgariassa, Romaniassa, Puolassa ja Espanjassa. Palkkaerotilastoissakin sijoitumme EU-maiden puolenvälin tienoille. Sukupuolijako naisten ja miesten töihin on Suomessa EU-maiden kuudenneksi selkein.
Kiltin tytön syndrooma
Vihreiden tuleva puheenjohtaja ja tuleva sisäministeri Maria Ohisalo kirjoittaa kiltin tytön -syndroomasta, josta hän itse sanoo toipuvansa. Kilttitytöttely on Ohisalolle vallankäyttöä tai jopa tapa lannistaa ja alistaa nainen, joka pärjää. Kiltin tytön roolin pirullisuus on hänen mukaansa siinä, että se annetaan ulkopuolelta mutta usein myös sisäistetään tehokkaasti.
Ohisalon mukaan kulutusyhteiskunta pakottaa sukupuolirooleihin, jotka myyvät. Teineille neuvotaan lehdissä, kuinka saada pois selluliittiä, kuinka poistaa karvat tehokkaammin tai kuinka tyydyttää kumppani. Perinteinen, naisellisen naisen malli on mitä myyvin ihanne mutta samalla myös kallis ja epäekologinen, Ohisalo sanoo.
Ohisalo iloitsee lutkamarsseista ja esimerkiksi pihtarihuorat-nimisestä feministisestä kollektiivista. Uusimpana ilon kohteena on metoo-kampanja. Nämä kaikki ovat tuoneet esille seksuaalisen häirinnän yleisyyttä ja julkisuus on saattanut muuttaa häiritsijöiden käyttäytymistä.
Mitä jos ei olekaan poikamainen poika
Kirjassa on kaksi miesten kirjoittamaa lukua. Juha Pylvänäinen ja Arno Kotro kirjoittavat, kuinka vaikeaa nyky-yhteiskunnassa on, jos ei ole poikamainen poika. Eli on siis hieman hiljainen ja syrjäänvetäytyvä. Tämähän johtaa yleensä poikajoukoista ulossulkemiseen ja mahdollisesti kiusaamiseen.
Pylvänäinen sanookin, että kun ihmisiä ei ohjata aikuisten omien sukupuolistereotypioiden kautta, lapsen oma identiteetti saa tilaa kehittyä ja ystävyyssuhteet määräytyvät näin lapsen omien kiinnostusten pohjalta.
Feministit eivät osaa esiintyä edukseen
Katleena Kortesuo sanoo, että "me feministit emme osaa esiintyä mediassa" ja tämän takia monilla on outoja käsityksiä feminismistä. Kriisiviestintään valmentava Kortesuo sanoo, että hyvä viesti ei yksin riitä, tarvitaan myös hyvä esitystapa.
Hyviä päämääriä ei hänen mukaansa pyhitä huonot keinot. Kortesuo luettelee, mihin kannattaa panostaa sanomassa. Niitä ovat huumori, sanojen muuttaminen (lappuliisa voi olla lappulasse) eikä kannatta valittaa, mitä toiset ovat sanoneet tai tehneet: Älä kerro muille, mitä he tekevät väärin, Kortesuo valistaa. Tee mieluummin itse oikein. Oleellista on olla positiivinen. Myöskään vaikeita sanoja ei kannata käyttää, ei edes "mies- tai naisoletettu"-sanoja.
Sinua on petetty -kirja on mukavan helppolukuinen päivitys nykypäivän tasa-arvo-ongelmista. Hyvä, että kirjaan saatiin myös kaksi miesnäkökulmaa, joskin heidän artikkelinsa edustavat jonkinlaisten "erilainen nuori"-näkökulmaa.
Virkistävää olisi lukea tasa-arvonäkemyksiä myös esimerkiksi insinööriorganisaatioista tai armeijasta tai vaikkapa maalla asuvilta naisilta.
Tasa-arvosta puhuttaessa on myös hyvä tiedostaa, että tasa-arvon saavuttamiseksi ei riitä, että naiset ja miehet ovat keskenään tasa-arvoisia. Eri tulo- tai koulutustasoilla olevat ihmiset saattavat olla hyvinkin epätasa-arvoisia toisiinsa nähden riippumatta heidän sukupuolestaan.