Paluu voi olla hyvinkin mahdollinen, sillä kahden muun Disney-sarjan on kerrottu tekevän paluun.
Hannah Montana oli nuorisolle suunnattu komediasarja, jonka pääroolissa nähtiin Miley Cyrus. Sarja kertoi teinitytöstä nimeltä Miley Stewarts, joka eli kaksoiselämää – iltaisin hän oli supertähti Hannah Montana. Sarja oli valtaisa menestys, ja sitä näytettiin vuosina 2006-2011.
Ohjelman jälkeen sarjassa näytellyt Cyrus pyrki teinitähden imagostaan eroon mitä erikoisimmilla tempauksilla, ja julisti vuonna 2013 Hannah Montanan tulleen murhatuksi.
LUE LISÄÄ: Nicolas Cage meni naimisiin – avioliitto tuli päätökseen neljä päivää myöhemmin
On mahdollista, että Hannah Montana selviytyi täpärästi Cyrusin murhayrityksestä. Disney nimittäin elvyttää vanhoja tv-sarjojaan, ja ainakin sarjat That's So Raven ja Drake & Josh ovat tekemässä paluun uusintaversioiden muodossa. Epäilykset siitä, että myös Hannah Montana olisi tekemässä paluun ovat kasvaneet, sillä Miley Cyrus on itse vihjaillut asiasta runsaasti omalla Instagram-tilillään.
Cyrus on julkaissut itsestään lukuisia kuvia uudessa hiustyylissä Instagarm-tilinsä tarina-osiossa. Hiustyylillä on huomattava yhdennäköisyys Hannah Montana -hahmon käyttämän peruukin kanssa. Myös Cyruksen kampaaja julkaisi tyylistä kuvan Instagram-tilillään.
Lisäksi Cyrus on merkinnyt tarina-osionsa kuviin käyttäjätilin, joka on luotu viime viikonloppuna.
LUE LISÄÄ: Sport: Anna Puu pudotti 23 kiloa – taustalla yksinkertainen niksi, joka sopii jokaiselle
Hannahmontana-nimimerkillä löytyvä tili on vielä ainakin toistaiseksi tyhjä, mutta seuraajia sille on jo kertynyt. Lisäksi tilillä on ainoastaan yksi seurattava, nimittäin itse Miley Cyrus.
Selitys kaikkeen voi olla myös hyvinkin tylsä ja yksinkertainen. Hannah Montana -sarja täytti viime viikolla nimittäin 13 vuotta. Sen kunniaksi Cyrus julkaisi kuvan sarjan ensimmäisestä kuvauspäivästä.
Lähde: Elite Daily