Siinä se nyt oli, unelmien täyttymys. Ihka oma hirsitalo Loviisassa. Pitkäaikainen haave oli toteutunut, onnellisuus ja innostus päällimmäisinä tunteina. Marraskuinen aamuyö kuitenkin muutti suunnitelmat, kun vain muutamaa kuukautta aiemmin ostettu unelmien hirsitalo paloi maan tasalle. Tapahtumien myötä elämässä alkoi uusi luku.
Epäusko kuvaa parhaiten sitä tunnetta, joka vuonna 2020 marraskuun 7. päivä valtasi Milla ja Markku Vahtilan mielen. Levollinen uni katkesi kuin veitsellä leikaten, kun palohälytin aloitti korvia viiltävän piipityksen neljän aikaan aamuyöllä.
– Heti herätessä sen huminan kuuli ja loimutuksen näki tuonne puita vasten. Heti tajusi sen, että mitä tässä tapahtuu. Kun syöksyin kuistilta ulos ja näin sen kaiken, oli valtava epäusko, että miten voi näin tapahtua, Markku kertaa öisiä tapahtumia.
Tapahtumista aiheutuneen tuskan pystyy aistimaan, kun katsomme yhdessä kuvia unelmatalosta ennen ja jälkeen tulipalon.
Ensimmäisessä kuvassa molemmat seisovat ison punaisen talon edessä. Millalla on päällä vaaleansininen kesämekko, kädessä kauppakirja, joka kohoaa kohti taivasta. Markku katsoo puolisoaan kuin salaa ihaillen, ehkä epäuskoisena kokemastaan onnesta. Idyllin täydentää rakkaat lemmikit ja taka-alalla oleva pakettiauto. Kyseinen auto, Kuukkeli nimeltään, näytteli lopulta Vahtiloiden tarinassa ajateltua isompaa roolia, mutta siitä hieman tuonnempana.
Milla pitää valokuvaa kädessään ja palaa tuohon loppukesän päivään, jolloin matka Loviisan tontilla oli vasta alussa.
– Tässä on meidän unelmien täyttymys. Vanha hirsitalo ja päivä, jolloin ostimme sen.
Millan ottamaan kuvaan on ikuistettu päivä, jolloin talokaupat tehtiin.
Marraskuinen yö muutti kaiken
Unelmaa ehdittiin elää viisi kuukautta. Taloa remontoitiin parhaillaan ja siitä syystä makuhuoneen virkaa toimitti keittiö. Sieltä he tuona marraskuisena aamuyönä myös heräsivät.
Seuraava kuva, jonka Vahtilat minulle näyttävät on pysäyttävä ja pelottava. Punainen talo hohkaa oranssina ja lieskat lyövät ruohonjuuritasolta aina savupiipun ylimpään tiileen asti.
– Tämä kuva herättää ihan hirveästi tunteita. Tietyllä tapaa tämähän on todella traaginen tapahtuma, ja muistan kaiken sen kauhun. Samaan aikaan kuvaa osaa katsoa tosi haikeana ja voi muistella sitä taloa. Kuva tuo mieleen sekä positiivisia että negatiivisia tunteita, Milla kertoo.
Palo oli jo herätessä ehtinyt levitä niin laajalle alueelle, että liki kaikki tuhoutui tulipalossa. Esimerkiksi kaikki vanhat huonekalut ja muistoesineet olivat poissa. Jälkeenpäin muistoa rakkaista tavaroista on vaalittu erityisellä lämmöllä.
Jotain kaksikko onnistu tulen tieltä myös pelastamaan.
– Pelastimme tietysti ensin kaikki eläimet. Itse pelastin kameran ja kovalevyt. Ehdimme myös hieman jotain vaatteita heitellä ulos. Markkuhan oli siinä kohtaa alasti, joten saimme jotain vaatetta päällemme
– Minä juoksin hakemassa jotain vaatetta kaapista ja kuistista heittelin jotain kenkiä vielä pihalle. Onneksi tajusin ottaa myös avaimet mukaan, että saimme siirrettyä silloisen automme pois talon läheltä, Markku kertaa.
Milla on tyytyväinen, että hän tajusi ottaa kuvia tuona epäuskoisena yönä. Niiden avulla he ovat myös pystynyeet käsittelemään tapahtumia.
Tulen voimasta kertoo jotain sekin, että vaikka auto oli viiden metrin päässä talosta, niin takavalon umpiot olivat alkaneet jo sulaa kuumuudesta.
Jälkikäteen on käynyt ilmi, että palo sai alkunsa sähköviasta.
Tontille kaipuu kova
Melko nopeasti tapahtumien jälkeen molemmat heistä halusivat palata tontille. Asuntoa ei enää ollut, joten muuta oli keksittävä.
Ratkaisu löytyi jo aiemmin mainitsemastani Kuukkelista.
Silkkaa hulluutta, voisi joku ajatella. Asua nyt autossa, vaikka muitakin vaihtoehtoja olisi ollut. Alkuun he päättivät pitää vielä vuokra-asuntonsa, vaikka suurimman osan ajastaan he viettivätkin omalla tontillaan. Vahtilat olivat kuitenkin päätöksensä tehneet, joten seuraavat puolitoista vuotta pariskunta asui autossa lemmikkiensä kanssa.
– Latomaisesta, kylmästä tontin hökkelistä teimme autotallin. Kuukkeli oli tallissa sisällä, ettei auto ollut ihan lumen peitossa. Meillä oli autossa kaksi patteria. Autossa nukuttiin ja muuten käytännössä elimme ulkona. Ruoka tehtiin trangialla, Milla kertoo.
Kuvassa hippipaku Kuukkeli ja Tuurista siirretty ja itse rakennettu aitta.
Uusi hirsitalo itse rakentaen
Tulipalon jälkeen oli selvää, että palaneen talon tilalle haluttiin rakentaa itse uusi hirsitalo. Se tulisi kuitenkin olemaan pitkä rakennusprosessi. Autossa ei voisi asua loputtomiin, joten jälleen piti keksiä jotain.
Uudeksi kodiksi muotoutui Tuurista siirretty 60 neliön Luhtiaitta. Ja rakkaudella aittaa onkin pidetty ja hartaudella sisustettu. Pariskunnan persoonallinen tyyli näkyy aitan jokaisessa nurkassa.
Tilaa on Kuukkeliin nähden ruhtinaallisesti, mikä mahdollistaa sen, että lattialla kirmaa kaksi koiraa ja pupua sulassa sovussa.
Päivisin aikaa kuluu paljon myös perus arjen askareisiin, sillä sisävessaa aitassa ei ole, eikä nykyaikaisia pesutiloja saati sähkölämmitystä.
Uupuminen hiljensi tahtia
Talon palaminen, luhtiaitan siirtäminen ja rakentaminen, sekä uuden hirsitalon rakentaminen oli lopulta hieman liikaa. Tekiväthän he miltei kaiken kaksin. Milla esimerkiksi opetteli käyttämään kaivinkonetta, jotta talon kivijalka voitiin itse koota.
Mistään pienestä projektista ei ole kyse, sillä uusi, siirretty talo on 400 neliöinen hirsivanhus. Tarkemmin ottaen 1700-luvulla rakennettu.
Uupumuksen myötä parivaljakko päätti unohtaa aikataulut ja laittaa oman hyvinvointinsa kaiken edelle. Valmista tulisi sitten kun tulisi ja matkasta aiottaisiin nauttia enemmän kuin itse päämäärästä.
– Tämä kaikki on tuonut meissä esiin vahvuudet ja parhaat puolemme, mutta myös kaikki heikkoudet. Enemmän olemme päätyneet rakentamaan itseämme, kuin mitä aikaa on mennyt aitan ja talon rakentamiseen, Markku analysoi.
– Elämämme hirveimpiä asioita olemme käyneet lävitse. Ja hirveimmät asiat eivät ole olleet palavassa talossa herääminen vaan asioita, jotka tapahtuvat meidän sisällämme, Milla kertoo.
Keskeneräisen hirsitalon katolla vain mielikuvitus on rajana. Siellä voi tanssia tai vaikka makoilla sängyssä.
"Olkaa rohkeita"
Tulipalo opetti lukion vanhojen tansseissa tavanneelle parille sen, että koska tahansa voi tapahtua mitä tahansa. Osittain siitäkään syystä nykyisin suunnitelmia ei haluta lyödä liian lukkoon.
Toiveita tulevaisuuden suhteen on kuitenkin monia.
– Toivon, että voisimme aina elää onnellisena yhdessä. Toteuttaa kaikkia meidän luovia ideoita, joita mieleen juolahtaa. Toivon, että voimme jakaa sitä kaikkea hyvää myös meidän ympärillemme. Kannustaa ja innostaa muitakin ihmisisä toteuttamaan unelmiaan ja olemaan rohkeita, Markku luettelee toiveitaan.
– Eihän me ennen tulipaloa osattu edes unelmoida mistään tallaisesta. Nyt me elämme ihan unelmiemme elämää, Milla kertoo hymyillen haastattelun aikana.
Selvää siis on, että paloyö tuhosi miltei kaiken mennessään, mutta tilalle tuli kuitenkin jotain paljon arvokkaampaa. Entistä persoonallisempi, juuri omannäköinen elämä.
Ja jos oikein tarkkaan katsot, saatat nähdä Malmgårdissa punaiseen punahilkan viittaan pukeutuneen prinsessan ja tämän rakkaan tanssivan keskeneräisen hirsitalon katolla.
Usko pois, totta se on.