MTV:n pakolaisilta puhutti ja kuohutti somessa - Twitter täyttyi reaktioista

turvapaikkana suomi some osallistu keskusteluun 3
Julkaistu 09.09.2015 14:15(Päivitetty 09.09.2015 22:03)

MTV UUTISET

Keskustelu pakolaisuuden ympärillä käy kuumana, huhut vellovat ja tiedot pakolaisten määrästä päivittyvät jatkuvasti.

MTV Uutiset otti asian esille tänään suorassa, kaksituntisessa tv-lähetyksessä, jossa haluttiin nostaa myös kansalaisten ääni esille.

Yksi tapa kertoa omista ajatuksistaan, peloistaan sekä tavoista auttaa oli Twitter, jossa keskustelua käytiin - ja käydään edelleen - aihetunnisteella #turvapaikka.

Parhaita twiittejä kaikista näkökulmista nostettiin myös lähetykseen – lisäksi viestejä pystyi seuraamaan MTV Uutisten verkkosivuilla.

Twitter

Ohjelman juontajat Jaakko Loikkanen ja Aino Huilaja ovat yhtä mieltä siitä, että juuri keskustelun kuumentumisen ja aiheen haastavuuden vuoksi ohjelma oli tärkeää tehdä.

Illan suorassa, kaksituntisessa tv-lähetyksessä kuultiin asiantuntijoita, päättäjiä, pakolaisia sekä julkisuuden henkilöitä, jotka ovat tekemisissä teeman kanssa tavalla tai toisella.

Ohjelman tuottaja Asta Kujala kertoo, etteivät kaikki Turvapaikkana Suomi -keskusteluiltaan vieraiksi pyydetyt uskaltaneet osallistua, vaikka halua olisi ollut.

Esimerkiksi eräs ohjelmaan kysytty kertoi pelkäävänsä, että hänen talonsa poltetaan.

"Turvapaikkana Suomi - pakolaiskeskustelu MTV:llä" -lähetys syntyi MTV:n studiolla, mutta siinä vierailtiin myös eri puolilla Suomea ja maailmaa. 

Tuoreimmat aiheesta

Pakolaiset