Millaisia harrastusmahdollisuuksia kotisi läheltä löytyy? Mikkelin uudelta asuinalueelta jokaiselle löytyy jotain

repovesi
Yksi Suomen suosituimmista retkeilyalueista, Repoveden kansallispuisto, löytyy noin tunnin ajomatkan päästä Mikkelistä.Lehtikuva
Julkaistu 18.05.2017 13:29

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: SUOMEN ASUNTOMESSUT

Mikkelin tulevan kesän asuntomessualueella liikuntaharrastusten mahdollisuudet ovat lähes rajattomat.

Kaupallinen yhteistyö: Suomen Asuntomessut

Kun omaa unelmien kotia lähdetään suunnittelemaan ja rakentamaan, mietitään myös perheelle tärkeiden harrastusten merkitystä. Parhaimmillaan uusi asuinalue tarjoaa myös rutkasti täysin uusia harrastusmahdollisuuksia.

Suomalaisilla kaikkein mieluisin vapaa-ajan ajanviete omalla asuinalueella on ehdottomasti luonnossa liikkuminen, selviää Suomen Asuntomessujen asukasbarometristä. Tulevana kesänä Mikkelin Kirkonvarkauteen valmistuvalla asuinalueella ulkoilumahdollisuudet on otettu huomioon jo aluetta suunnitellessa.

rantareittiKirkonvarkauden uusi asuinalue sijoittuu Saimaan rannalle. Rantaviivaa pitkin pääsee myös lenkkeilemään polkua pitkin kauniissa maisemissa.Mikkelin messutoimisto

– Tiedän, että monelle rakennuttajaperheelle on ollut tärkeä asia, että asuinalueelta löytyy liikuntamahdollisuuksia, kertoo Mikkelin asuntomessualueen tiedottaja Piia Mäkilä.

Kirkonvarkauden uusi asuinalue on rakennettu ympäröivää luontoa kunnioittaen. Alueen välittömästä läheisyydestä löytyykin runsaasti luontopolkuja. Lisäksi itse asuinalueelle, yhteensä 31 kohteen naapurustoon, on suunniteltu kolme erilaista puistoaluetta. Yhdestä puistosta löytyy esimerkiksi ulkokuntosali.

Luonnon läheisyydestä hetkessä kaupungin sykkeeseen

Asuinalue sijaitsee upeissa maisemissa Saimaan rannalla, mikä tarjoaa luonnollisesti mahdollisuudet kaikenlaiseen vesiharrastamiseen. Asuinalueella on erityistä sen sijainti: luonnon helmasta on vain kolmen kilometrinen matka kaupungin keskustaan. Keskusta puolestaan tarjoaa monipuoliset mahdollisuudet sisäliikuntalajien harrastamiseen.

Monipuolisista harrastusmahdollisuuksista kertovat myös asuinalueen läheltä löytyvät frisbeegolf- ja golf-keskukset, sekä talviurheiluharrastajille laskettelukeskus. Repoveden kansallispuistokaan ei ole kaukana.

Kirkonvarkauteen ovatkin löytäneet tiensä liikunnalliset perheet, jotka ovat etsineet harrastukset mahdollistavaa asuinympäristöä. Tiedottaja Piia Mäkilän mukaan asukkaissa on lisäksi paljon innokkaita kalastajia ja purjehtijoita, joille koti Saimaan rannalla on ollut unelma.

parkourkuutioAsuinalueella on huomioitu myös lapset. Tiedätkö, mitä kuvassa näkyvällä kuutiolla tehdään?

leikkipuistoKuvassa suuri leikki- ja pelialue asuinalueen lapsille.Mikkelin messutoimisto

 – Asukkaissa on paljon aktiivisia liikkujia. Moneen perheeseen kuuluu myös lemmikkejä, joten lenkkipolkujen läheisyys on ollut erittäin tärkeää.

Myös lapset ja lapsiperheet on huomioitu jo asuinalueen suunnitellussa. Lapsille löytyy naapurustosta pelialue, parkour-kuutio, sekä yli 30 metriä pitkä kiipeilyteline, joka on saanut innoituksensa aluetta asuttavista liito-oravista.

Tuoreimmat aiheesta

Harrastukset