Turun Tortinmäessä järjestetään suosittuja alpakkakävelyretkiä.
Holvin Alpakat kertovat nettisivuillaan, että kesyyntyessään alpakat kulkevat riimussa lenkillä kuin koirat.
Erityisen innoissaan alpakan ulkoiluttamisesta ovat tietysti lapset.
Seela ja Elle Lehtimäki kertoivat alpakoiden lenkittämisen olleen kivaa.
Kun sisaruksilta kysyy, että oliko alpakoiden ulkoiluttaminen jotenkin hassua, molemmat vastaavat epäröimättä kieltävästi. No miksi ei?
– Siks koska alpakat on söpöjä, vastaus kuuluu.
Alpakka on turvallinen eläin
Yrittäjä Mira Tiinus Holvin Alpakoista kertoo, että palaute alpakkavaelluksista on ollut pelkästään hyvää ja kiitosta on tullut.
– Alpakka on rauhallinen, laumasidonnainen eläin. Ja on siitä kiva asiakkaiden kanssa, että se ei töni, puske, elikkä on myös turvallinen eläin. Varsinkin tällaiseen yrittämiseen.
Kun sisaruksilta kysytään, että olisiko kiva, jos kotona olisi myös alpakka, ei vastausta tarvitse pitkään miettiä.
– Olis!
Toimittaja kysyy vielä tytöiltä, josko alpakan hankkimista voisi ehdottaa äidille ja isälle.
– Mut ei ne ikinä ota, vastaus tulee kuin tykin suusta.
Vaikka alpakka taitaa ainakin tällä kertaa jäädä hommaamatta, oli kokemus kuitenkin koko perheen mieleen.