Minisortseihin pukeutunut Sanni tuskastuu: Nyt näkyy enemmän kuin pitäisi

Sanni Elämä lapselle -konsertissa 16.9.2015
Str / Lehtikuva
Julkaistu 03.11.2015 19:45

MTV VIIHDE

Tähdet poseeraavat luokkakuvassa Vain elämää -ohjelman duettojaksossa.

Neljännen Vain elämää -kauden viimeinen jakso nähdään perjantaina 6. marraskuuta. Tuotantokauden päätteeksi tähdet nähdään duetoimassa Vain elämää Goes Punainen Risti -erikoisjaksossa.

Laulajatähdillä on jaksossa myös luokkakuvaukset, joissa he poseeraavat portailla istuen.

Nuori laulajatar Sanni on valinnut ylleen lyhyempääkin lyhyemmät minisortsit, joiden kanssa istuminen ei olekaan aivan yksinkertaista.

– Sieltä näkyy sitten enemmän kuin kuuluisi, Sanni naurahtaa saaden muut artistit huutelemaan härskejä kannustuksia.

ve000m1f04

– Onnistun näyttämään aina ihan idiootilta. En tiedä, mikä siinä on, että luokkakuvissa näytän aina joltain Jormalaisen Eikalta, Sanni sanoo.

Emma-palkittu Sanni on kertonut ohjelman kuluessa käyneen pitkän ja kivisen tien itsensä löytämisen kanssa. 

– Sillä matkan varrella oli sellaisia levysetiä, jotka kertoivat vähän sitä, että miten tämän homman kuuluisi mennä, Sanni lataa.

– Mulla oli alusta lähtien vahva defenssi sitä kohtaan. En halua tehdä asioita niin, kuin ne on aikaisemmin tehty, vaan haluan tuoda sen oman munaskuita myöten sen persoonan peliin, Sanni jatkaa.

Tuoreimmat aiheesta

Antti Tuisku