Ministereille ja heidän avustajilleen viisi miljoonaa euroa lisää rahaa – näin korotusta perustellaan

Budjettiriihi 2
Lehtikuva
Julkaistu 17.09.2019 22:10

MTV UUTISET – STT

Hallitus kohdentaa ministereiden, ministerien valtiosihteerien ja erityisavustajien palkkaukseen noin viisi miljoonaa euroa enemmän rahaa kuin tänä vuonna.

Yhteensä ministereiden, ministereiden valtiosihteerien ja erityisavustajien palkkaukseen osoitetaan 11,5 miljoonaa euroa.

Valtioneuvoston mukaan korotus aiheutuu ministerien, valtiosihteerien ja erityisavustajien määrän noususta, palkkioperusteiden tarkistuksista sekä edellisen hallituksen ministereiden palkkioihin kohdistettujen säästöjen poistamisesta.

Puoluetukiin tulee kuuden miljoonan euron korotus. Yhteensä puoluetoiminnan tukemiseen osoitetaan hallituksen budjetissa 35,6 miljoonaa euroa.

Valtioneuvosto sanoo tiedotteessaan, että esitetyt luvut saattavat muuttua, ja ne ovat lopullisia valtioneuvoston yleisistunnon jälkeen 7. lokakuuta.

Tuoreimmat aiheesta

Valtion budjetti