Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru järjesti tänään tiedotustilaisuuden maskikohuun liittyen. Kiuru totesi tilaisuudessa, että ei ole koskaan elämässään ollut vaikeammassa paikassa kuin keväällä ja nyt.
MTV:n toimittaja Ossi Rajala kysyi tiedotustilaisuudessa, että onko jälkikäteen noussut esiin sellaisia asioita, jotka olisi pitänyt maskien suhteen tehdä keväällä toisin.
Ministeri Kiuru aloitti pitkän puheenvuoron siitä, että jälkiviisaana asiantuntijat olisi pitänyt jalkauttaa keskustelemaan tiiviimmin maskeista ja niiden perusteista.
Hän huomautti, että täytyy muistaa, missä ajassa keväällä liikuttiin.
– Silloin ihmisellä vuorokaudessa oli kaksi työpäivää. Ei yhtä. Me teimme aamusta yöhön työtä. Ja kun te näette tämän sosiaali- ja terveysministeriön hallintoalan joukkueen, niin ei tätä ole tätä joukkoa niin valtavasti, että nämä ihmiset olisivat venyneet kaikkeen.
Kiuru sanoi, että kyse on sekä sosiaali- ja terveysministeriön, THL:n sekä muiden laitosten työstä ja arvokkaasta panoksesta, jota korona-aikana on annettu.
– Siellä ei myöskään virkakunta ole mitannut työpäiviensä aikaa ja määrää vaan tämän kansakunnan eteen on painettu töitä hiki hatussa. Me teimme silloin todella pitkiä päiviä, että nämä valmiuslait saatiin käyttöön.
Lue myös: Näin ministeri Kiuru vastasi kysymyksiin, miksi THL:n toive kertoa maskeista torpattiin: "Tieto ei puolustanut yleisen laajan maskipäätöksen antamista"
Ministeri Kiuru sanoo, että tilanne ja sen hallinta tulivat täysin puskien takaa, eikä siihen ollut kenelläkään käsikirjaa, miten toimia.
– Ei ollut manuaalia, mistä katsoa, että miten tällaiset kriisit on hoidettu tämän sadan vuoden aikana. Ja meillä ei ole myöskään niitä, joille voi soittaa ja kysyä, että miten tämä oli silloin, kun sinä olit vielä työelämässä. Ja nyt me jouduimme tämän tekemään ilman sitä kokemusta.
Hän jatkoi, että kaikki ovat tehneet parhaansa.
– Ja sanon teille, että elämässäni en ole koskaan ollut vaikeammassa paikassa. Ja me olemme parhaamme tehneet. Olemme tehneet kaiken, minkä olemme kyenneet.
– Varmasti on niin, että virheitä tällaisessa isossa kuvassa on tapahtunut niin yksittäisillä toimijoilla kuin aivan tässä isoimmassakin kuvassa. Mutta tautitilanne puolustaa paikkaansa siinä, että ei täällä ainakaan kaikkein huonoimmin ole mennyt ja siitä minusta suomalaisten kannattaa olla ylpeitä.