Valtiovarainministeri Katri Kulmuni (kesk.) sanoo Twitterissä, että hallituksen on määrä päättää pienpanimoiden etämyynnin etenemisestä vielä toukokuussa.
Hallituspuolueiden puheenjohtajat eli viisikko on tänään keskustellut mahdollisuuksista sallia pienpanimoiden oluiden etämyynti väliaikaisesti.
Katso yllä oleva video: Päihdeterapeutti on huolissaan suomalaisten päihteiden käytöstä korona-aikana – alkoholin myyntikielto ei ratkaisisi ongelmaa.
Vasemmistoliiton Jari Myllykosken tekemän lakialoitteen asiasta on allekirjoittanut enemmistö eli 110 kansanedustajaa. Joukossa on edustajia kaikista hallituspuolueista.
Lakialoitteessa esitetään, että etämyynti sallittaisiin pienpanimoille väliaikaisesti vuoden loppuun asti.
Etämyyntioikeus myönnettäisiin itse valmistetuille enintään 5,5 prosenttia alkoholia sisältäville alkoholijuomille. Käsityöläispanimoiden etämyyntiin sallittavan oluen raja on 12 prosenttia.
Juttua korjattu 20.5. klo 14:46: Lisätty lause käsityöläispanimoiden etämyyntiin sallittavan oluen prosenttirajasta.