Eduskunta hyväksyi alkoholilain muutoksen selvin luvuin.
Nykyistä vahvemmat alkoholijuomat tulevat myyntiin ruokakauppoihin lähipäivinä, jos prosessi etenee suunnitellusti. STT:n tietojen mukaan laki pyritään saamaan vahvistettavaksi jo tällä viikolla, jolloin se voisi tulla esimerkiksi maanantaina voimaan.
Voimaantulo voisi olla mahdollista jo lauantaina, mutta kaupoille halutaan todennäköisesti antaa lain hyväksymisestä muutama päivä aikaa varautua vahvempien alkoholijuomien myyntiin, STT:lle arvioidaan.
Tavoite siis on, että lakiesitys etenee torstaina valtioneuvoston istuntoon ja perjantaina presidentin esittelyyn vahvistettavaksi. Mahdollista on kuitenkin, että viivästyksiä tulee, jolloin asia siirtyy viikolla eteenpäin.
Ei tyhjiä ääniä
Eduskunta hyväksyi alkoholilain muutoksen keskiviikkona äänin 102–80. Poissa oli 17 edustajaa, tyhjää ei äänestänyt kukaan. Oppositiosta hallituksen esitystä kannattivat vihreiden Fatim Diarra ja Atte Harjanne sekä keskustan Mika Lintilä, Antti Kurvinen ja Mikko Savola.
Hallituspuolueista odotetusti kaikki kristillisdemokraatit vastustivat esitystä. Ensimmäisessä äänestyksessä esityksen hylkäämisen puolesta äänestänyt perussuomalaisten Kaisa Garedew oli nyt poissa.
Lailla sallitaan enintään kahdeksanprosenttisten käymisteitse valmistettujen alkoholien myynti vähittäiskaupoissa. Tällä hetkellä kaupoissa saa myydä enintään 5,5 prosentin vahvuisia alkoholijuomia.
Prosenttirajan korotus ei koske juomasekoituksia eli niin sanottuja limuviinoja tai etanolipohjaisia lonkeroita, vaan lähinnä oluita, siidereitä ja mietoja viinejä.
Asia kiersi suuressa valiokunnassa
Alkoholilain muutos käsiteltiin eduskunnassa tavanomaisesta poikkeavalla tavalla, kun esityksestä mietinnön tehnyt sosiaali- ja terveysvaliokunta esitti lakiesityksen hylkäämistä. Hylkäämisen puolella oli valiokunnassa opposition edustajien lisäksi hallituspuolue kristillisdemokraattien Päivi Räsänen.
Tämän vuoksi asia pyörähti vielä suuressa valiokunnassa ennen lopullista äänestystä.