Pitkän linjan sosiaalidemokraattipoliitikko, ministeri Matti Puhakka on kuollut pitkäaikaiseen sairauteen, kertovat hänen lähiomaisensa.
Puhakka oli syntynyt Enossa vuonna 1945 ja hän teki pitkän uran SDP:ssä, kansanedustajana, ministerinä, Kansaneläkelaitoksen johtajana sekä useissa muissa luottamustehtävissä.
Hän aloitti työuransa metsätöissä ja jatkoi korjausmiehenä. Lähiomaiset kertovat STT:lle lähettämässään tiedotteessa, että Puhakka kouluttautui kansakoulun jälkeen työteknikoksi ja kehitti itseään muun muassa lukemalla kaikki koulunsa kirjaston kirjat. Kiinnostus vaikuttaa asioihin johti Puhakan pääluottamusmiehen tehtävään, ja häntä alettiin kysyä mukaan politiikkaan.
Puhakka nousi eduskuntaan vuonna 1975 vain 30-vuotiaana ja oli kansanedustajana yhteensä 17 vuotta. Hänelle kertyi kaikkiaan liki 2 913 päivää ministerinä Kalevi Sorsan (sd.) ja Harri Holkerin (kok.) hallituksissa. Hän siirtyi Kelan johtajaksi ja pääjohtajan sijaiseksi vuonna 1996. Hän toimi 25 vuotta erilaisissa kunnallisissa luottamustehtävissä ja maakuntajohtajana.
Puhakka oli aktiivisesti mukana Karjalan Liitossa ja sai järjestön kultaisen ansiomerkin ruusukkein viime vuonna.