Kevytautolain lykkäämisestä puhkesi raivo – ministeri Sanna Marin Twitterissä: "En silti uskonut saavani tappouhkauksia"

Sanna Marin LK
Marin kertoi Twitterissä saaneensa lain voimaantulon lykkäämisen vuoksi tappouhkauksia.Lehtikuva
Julkaistu 08.09.2019 14:01
Toimittajan kuva

Ville Eklund

ville.eklund@mtv.fi

Liikenne- ja viestintäministeri Sanna Marin sai tappouhkauksen kevytautoja koskevan lainsäädännön voimaantulon lykkääntymisen vuoksi, Marin kertoo Twitterissä.

Tviitissään hän kertoo itsekin lykkäääntymistä "erittäin valitettavana", mutta ei kertomansa mukaan uskonut voivansa saada sen johdosta henkeä koskevia uskauksia.


Marin kertoi tiedotustilaisuudessa toissapäivänä, että kevytautoja koskevan lainsäädännön voimaantuloa lykätään vuodella. Syynä on lainsäädännön hiominen EU-säädösten mukaiseksi.

Marinin mukaan kevytautolainsäädännöllä oli eduskunnassa hyväksymisvaiheessa laaja kannatus, eikä lain kumoaminen siksi tule ensisijaisesti kyseeseen. Uuden liikennevälineen mahdollistamisella pyritään poistamaan teiltä heppoiset mopoautot, joiden turvallisuudesta on Suomessa viime vuosina käyty keskustelua.

Tuoreimmat aiheesta

Sanna Marin