Ministeri: Suurin osa Istanbulin iskussa kuolleista turisteja

sultanahmet-3
EPA
Julkaistu 12.01.2016 14:28(Päivitetty 12.01.2016 16:19)

MTV UUTISET – Reuters – STT

Turkin varapääministeri Numan Kurtulmusin mukaan suurin osa Istanbulin pommi-iskussa kuolleista on ulkomaalaisia.

Ainakin kymmenen ihmistä on saanut surmansa turistien suosimalla Sultanahmetin alueella tapahtuneessa pommi-iskussa. Turkkilaisviranomaisten mukaan kuolleista yhdeksän on Saksan kansalaisia.

Lisäksi ainakin 15 ihmistä haavoittui. Varapääministerin mukaan haavoittuneista kahden vammat ovat vakavia.

Haavoittuneiden joukossa on turisteja Saksan lisäksi Norjasta ja Perusta, kertoo Uutiskanava CNN-Turk.  

Suomen ulkoministeriön tietoon ei ole tähän mennessä tullut, että kuolleiden tai haavoittuneiden joukossa olisi suomalaisia. Asiaa kuitenkin selvitetään sekä Helsingistä että Suomen Ankaran-lähetystöstä käsin.

Matkustusilmoituksen on tehnyt 149 suomalaista, joille ulkoministeriö on ilmoittanut tilanteesta.  

Iskun tekijäksi on tunnistettu vuonna 1988 syntynyt Syyrian kansalainen.

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat