Ministeriöiden "hanhinyrkki": Valkoposkihanhet ovat niin paha ongelma, että niitä pitäisi saada metsästää – EU-direktiivi hidasteena

2:12img
Näin työryhmän työskentelystä uutisoitiin aiemmin. Katso uutisjuttu yltä.
Julkaistu 01.09.2020 16:21
Toimittajan kuva

Eetu Ruonakoski

eetu.ruonakoski(at)mtv.fi

@eeturuonakoski

Suomen valkoposkihanhiongelmaa ruotinut työryhmä, niin sanottu hanhinyrkki toteaa, että tilanteen ratkaisemiseksi tarvitaan ”kokonaisvaltainen ratkaisu”. Työryhmän mukaan lintua pitäisi voida metsästää, mutta esteenä on tällä hetkellä EU-direktiivi.

Työryhmä on luovuttanut raportin aiheesta ilmasto- ja ympäristöministerille sekä maa- ja metsätalousministerille tänään.

Siinä ehdotetaan, että ensi hätään maatalousyrittäjiä kannustetaan hakemaan yhteisiä poikkeuslupia valkoposkihanhien karkotukseen, myös ampumalla. Työryhmän mukaan valkoposkihanhien aiheuttamien vahinkojen ja haittojen vähentäminen edellyttää kuitenkin ”kokonaisvaltaista ratkaisua”.

Työryhmän mukaan valkoposkihanhi olisi määriteltävä EU:n tasolla metsästettäväksi lajiksi, sillä tällä hetkellä lintudirektiivin asettamien rajoitteiden vuoksi se ei ole mahdollista.

Suomen tulisi työryhmän mukaan edistää muutosta "aktiivisesti" ja yhteistyössä muiden valkoposkihanhiongelmasta kärsivien EU-maiden kanssa.

Lisäksi työryhmä esittää muun muassa, että luonnonsuojelulain vireillä olevassa uudistuksessa tarkasteltaisiin mahdollisuuksia myöntää laajemmille alueille poikkeuslupia hanhien karkottamiselle.

STT kertoo, että valkoposkihanhien määrä on kasvanut 1980-luvulta kolminkertaiseksi. Viime vuonna hanhia oli Suomessa 1,7 miljoonaa. Tänä vuonna saman verran hanhia oli keväällä pelkästään Pohjois-Karjalassa.

Tuoreimmat aiheesta

Luonto ja eläimet