Elinkeinoelämän valtuuskunnan edellisessä raportissa yksi skenaario oli tarttuvat taudit, joka toteutuikin koronapandemian muodossa.
Uutisaamussa esiteltiin tänään Elinkeinoelämän valtuuskunnan ja Nordic West Officen yhdessä julkaisema Lastuna lainehilla -niminen raportti, joka sisältää neljä eri tulevaisuuden skenaariota Suomelle vuoteen 2028 mennessä.
Kymmenen vuotta sitten EVA oli tehnyt edellisen kerran vastaavan raportin, jossa käsiteltiin myös pandemiaa yhtenä mahdollisena tulevaisuudenskenaariona.
Elinkeinoelämän Valtuuskunta EVA ry:n tutkimuspäällikön Ilkka Haaviston mukaan kymmenen vuoden takaisista skenaarioista toteutuivat itse asiassa lähes kaikki.
– Tarttuvat tauditkin olivat listalla mukana, että tällaiseenkin pitäisi varautua, sanoi Haavisto.
Katso yllä olevalta videolta, minkälaisia tulevaisuudenskenaarioita asiantuntijat ovat esittäneet.