Liza Minnellin 94-vuotias äitipuoli Lee Anderson Minnelli luopui heitteillejättösyytteestä tytärpuoltaan vastaan. Minnelli yritti viime kuussa häätää äitipuolensa tämän kodista. Los Angelesin ylioikeuden tuomari Gregory O'Brien kysyi heiveröiseltä Anderson Minnelliltä, onko hän ymmärtänyt, että luopuessaan syytteestä hän voi tulla häädetyksi pitkäaikaisesta kodistaan.
Anderson Minnellin pettynyt asianajaja Tamara Green kertoo, että Anderson Minnellin päätökseen vaikutti Liza Minnellin kanssa maanantaiaamuna käyty puhelinkeskustelu. Kun Anderson Minnelliltä kysyttiin puhelusta, hän kertoo: -Hän vain sanoi "Hei, äiti. Lähdetään kahden viikon päästä päivälliselle Spagoon". Liza Minnelli oli sanonut äitipuolelleen myös, että "Olen niin iloinen, ettet haastakaan minua oikeuteen, äiti".
Lee Minnellin mukaan hänelle taattiin hänen edesmenneen miehensä ja Liza Minnellin isän Vincent Minnellin testamentissa ylläpito hänen loppuelämänsä ajaksi. Hänen mukaansa Lizan velvollisuus pesänhoitajana on pitää talo samassa kunnossa kuin se Vincentin kuollessa oli. Liza on kuitenkin Anderson Minnellin mielestä laiminlyönyt velvollisuuksiaan pahasti.
Laulaja kertoi viime kuussa, että hänen edesmennyt isänsä jätti kuollessaan vuonna 1986 talonsa hänelle vaatimuksenaan, että hän tarjoaa asunnon Anderson Minnellille, vaikka hän myisi talon. Minnelli kertoo, että hän tarjosi äitipuolelleen 450 000 dollarin asunto-osaketta ja että hän olisi jatkanut tämän elättämistä, mutta hän halusi äitipuolensa muuttavan pois Beverly Hillsin asunnosta.