Kauppakeskus Isossa Omenassa 7. tammikuuta kuolleen naisen ja vartijat paikalle kutsuneen miehen välillä oli yksipuolinen tuttavuus, josta mies yritti hankkiutua eroon.
Noin 40-vuotiaan miehen ja 35-vuotiaan naisen ensimmäinen kohtaaminen tapahtui elo-syyskuussa 2022. Molemmat sattuivat odottamaan kauppakeskuksessa saadakseen palvelua.
Tilanne oli tavanomainen. Nainen kysyi mieheltä, kauanko odottelussa yleensä kestää.
– Vastasin normaalisti, että kyllä tässä aikaa menee, välillä vähemmän ja välillä saattaa mennä parikin tuntia. Hän meni tämän jälkeen omalla vuorollaan asioimaan ja minä omallani eikä sinä päivänä tapahtunut muuta keskustelua, mies kertoi poliisin kuulusteluissa.
Seuraava kohtaaminen oli lokakuussa. Siinäkin vaihdettiin muutama sana, mies arvioi.
– Lähtiessäni muistelen sanoneeni, että nähdään ehkä joskus täällä taas. En tarkoittanut ehdottaa mitään tapaamista, vaan että olemme jo kahdesti siellä törmänneet.
Miehen mukaan nainen alkoi seurata häntä jo toisen tapaamiskerran jälkeen. Seuraavien kolmen viikon aikana he kohtasivat Isossa Omenassa miehen arvion mukaan 7-9 kertaa. Jokainen niistä alkoi miehen mukaan sillä, että nainen tuli hänen seuraansa.
Jossain vaiheessa alkoi se, mitä mies kutsui ripustautumiseksi. Nainen tuli miehen mukaan parin metrin päähän hänestä ja roikkui mukana.
Mies yritti ratkaista asiaa puhumalla, mutta siitä ei hänen mukaansa ollut apua.
– Mennessäni esimerkiksi vessaan hän odotti käytävällä, että tulen vessasta ulos. Toisen tai kolmannen kerran kohdalla yritin hänet puhumalla minusta irrottaa ja sanoin, että et voi seurata minua. Pyysin ystävällisesti, että hänen täytyy lopettaa seuraamiseni, että hän ei voi seurata minua parin kolmen metrin päässä esimerkiksi Citymarketiin.
Mies kysyi naiselta useasti, miksi hän seurasi tätä. Hänen mukaansa vastaukset olivat mielenkiintoisia.
– Hän sanoi, ettei ole parempaakaan tekemistä. Jollain toisella kerralla kysyin samaan asiaa uudelleen ja hän vastasi, että koska mä haluan.
Yllättävä halaus
4. tammikuuta nainen yllätti miehen tämän ollessa bussiterminaalin ulkopuolella tupakalla. Mies kertoi poliisille, että nainen ilmestyi hänen selkäpuolelleen ja tarttui takaapäin kaulaan halaten häntä.
– Minä säikähdin tilannetta, kun hän tarttui yllättäen kaulaan. Hän ei halatessaan sanonut mitään, mutta käsien ollessa ympärilläni hän sanoi, että kulta. Tässä tilanteessa ymmärsin, että mistä on kysymys.
Mies arveli naisen kuvittelevan, että heillä oli jonkinlainen suhde.
Tilanne päättyi vartijoiden puututtua siihen.
Naisen läheisille taas muodostui käsitys, että nainen seurasi miestä saadakseen tämän maksamaan takaisin 30 euroa, jotka hän oli lainannut miehelle. Nainen puhui miehestä väärällä nimellä, jonka mies oli kertonut nimekseen.
Miehen mukaan seuraamisessa kyse ei ollut kyse rahasta.
– Minun seuraaminen tai vaaniminen ei liittynyt millään tavoin rahaan, koska hän ei kertaakaan maininnut minulle rahojen maksamisesta takaisin.
"Ei ole kivaa"
Seuraavana päivänä nainen lyöttäytyi jälleen miehen seuraan. Miehelle jäi käsitys, ettei nainen ollut asioinut missään liikkeissä, vaan etsimällä etsi häntä.
– Sanoin jälleen, että (naisen nimi) ymmärrä nyt, että et voi tulla seuraani ja en halua, että tulet seuraani. Sanoin nämä asiat hänelle jälleen moneen kertaan. Hän ei reagoinut tähän mitenkään tälläkään kertaa. Sanoin hänelle, että ymmärräthän, että joudun jälleen pyytämään vartijat kohta avuksi, koska et voi jatkaa minun seuraamistani ja se ei ole normaalia.
Miehen mukaan nainen jatkoi seuraamalla häntä ulos tupakalle ja kertaili asioita, joita hänelle oli tapahtunut heidän edellisen kohtaamisensa jälkeen. Mies ilmoitti, ettei häntä kiinnosta.
Noin puolen tunnin kuluttua mies meni pyytämään apua vartijoilta.
– Vartijat ottivat hänet irti minusta. Hän tarttui minua käsivarresta siten, että sai takistani ja osittain myös kädestäni ikään kuin nipistävän otteen. Hän oli tällöin vartijoiden ympäröimänä. En alkanut riuhtoa itseäni irti, mutta vartijat käskyttivät häntä irrottamaan. Hän sanoi, että ei ole kivaa. Sanoin, että ei minullakaan ole
kivaa, kun joudun aina vartijoita pyytämään.
"Minusta tämä on vaanimista
Tapahtumapäivänä mainen ja mies kohtasivat, kun mies oli ostanut tuttavansa kanssa kahvit ja nainen huomasi heidät kupit käsissään.
Nainen lyöttäytyi jälleen miehen seuraan.
– Sanoin monta kertaa, että ole hyvä ja poistu ja mene tekemään omia juttujasi. Hän vastasi, että ei ole muutakaan tekemistä. Kysyin, että minun seuraaminenko on hänen parasta tekemistä.
– Sanoin, että hän ei voi tulla vaanimaan minua. Hän vastasi, että ”olenko minä kissa tai leijona ja vaanin”. Vastasin, että et varmaan ole, mutta minusta tämä on vaanimista. Mainitsin, että en jaksa mitään tällaista, että voitko olla vaan kiltti ja poistua. Hän vastasi kolmesti, että ihan sama.
Miehen mukaan ei kulunut montaakaan minuuttia, kun hän lähti takaisin sisään kauppakeskukseen. Tällä matkalla hän kohtasi vartijan, joka tunnisti tilanteen. Miehen mukaan vartija kysyi naiselta, että kai tämä muistaa, mitä toissapäivänä tapahtui.
Mies pääsi poistumaan tilanteesta, eikä nähnyt naista enää sen jälkeen.
Nainen kuoli vartijoiden kiinnipitämänä hieman myöhemmin. Heitä syytetään Länsi-Uudenmaan käräjäoikeudessa kuolemantuottamuksesta. He ovat kiistäneet syytteet.
Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus on varannut oikeuskäsittelylle useampia päiviä aikaa.