Miran etuhampaasta irtosi paikka, kun hän yritti avata tikkaria hampaillaan.
Pääkaupunkiseudulla asuva Mira Heinonen kertoo, että hänen etuhampaastaan lohkesi paikattu kohta epäonnisen tikkarin suojakääreen avausyrityksen seurauksena.
Mira kertoo, että eräänä toukokuisena iltana hän oli viettämässä aikaa ystävänsä kanssa kotonaan, kun hänelle iski makeanhimo.
– Kysyin, onko meillä mitään herkkuja ja hän sanoi, että tikkareita löytyy.
Lue myös: Tutkimus: Ksylitolissa saattaa piillä vakava terveysriski
Tikkarin suojakääre oli vaikea avata
Tikkarin suojakääreen avaaminen osoittautui hyvin vaikeaksi. Yritettyään jonkin aikaa pyöritellä käärettä auki käsin hän totesi yritykset tuloksettomiksi. Niinpä hän päätti avittaa käärettä auki hampaillaan.
– Ne ovat aina ihan äärettömän vaikeita avata. Yleensä käytän saksia tai veistä, että saan avattua sitä vähän juuresta, koska ei sitä käsin saa auki.
– Eihän hampaita pidä käyttää työkaluna, kyllä sen tiesin, mutta en ajatellut siinä hetkessä sitä, hän miettii.
Hampaasta lohkesi pala
Mira sai tikkarin auki ja alkoi syödä sitä normaalisti. Pian hän huomasi, että etuhammas tuntui kielellä kokeillessa jotenkin oudolta.
– Sanoin kaverille, että tule katsomaan. Hän katsoi, rupesi nauramaan ja sanoi, että ei ole totta!
Mira pisti puhelimensa etukameran päälle ja katsoi: toisesta etuhampaasta puuttui palanen!
– Kyllä siinä ajattelin, että kyllähän mun pitäisi tietää, että hampailla ei pidä avata mitään. Mä olen kuitenkin nelikymppinen ihminen, Mira naurahtaa.
Lue myös: Hammaslääkäri varoittaa suosikkijuomien haitoista – voivat tehdä pysyvää tuhoa
Seuraavana aamuna hammaslääkäriin
Koska kello oli kahdeksan illalla, ei asialle voinut enää tehdä mitään.
– Äkkiä katsoin jonkun hammaslääkärin, että sain ajan seuraavalle aamulle, koska se on niin karsean näköinen, kun puuttuu pala etuhampaasta.
Hammas paikattiin seuraavana aamuna yksityisen hammaslääkärin vastaanotolla.
– Tuli aika kalliiksi, Mira toteaa.
Ei jatkossa enää tikkarin avaamista hampailla!
Mira kertoo ennenkin avanneensa tikkarin hampaillaan, mutta näin ei ollut koskaan ennen käynyt. Tämän jälkeen hän ei jatkossa enää yritä avata omalla purukalustollaan.
– Opin tästä kyllä! hän tuumaa.
Tapahtumahetkellä ja kalliin hammaslääkärilaskun jälkeen sattumus ei naurattanut Miraa, mutta myöhemmin koko juttu on hymyilyttänyt häntä.
– Kyllä me kaikki on naurettu, että miten tämä on mahdollista. Mulle sattuu aina kaikkea tällaista!
Tuskastuttavan hankalat tikkarikääreet!
Pyysimme Miraa myös kokeilemaan jutun yllä olevalta videolta löytyvää hittiniksiä tikkarin avaamiseen.
Valitettavasti kikka ei Miran kohdalla toiminut.
– En ymmärrä, miksi ne ovat tiukassa. Se paperi siinä on ihan tarpeettoman kireä. Jos se on tarkoitettu niin, että se kuuluisi avata käsin, niin silloin pakkauksessa on kyllä epäonnistuttu, hän miettii.
Katso myös video: Hammaslääkärin viisi vinkkiä suuhygieniaan!
0:46