Leijonat joutui jännän äärelle, kun NHL-tähtipuolustaja Miro Heiskanen loukkaantui yön kierroksella.
Lisää:
Miro Heiskanen loukkaantui ikävästi NHL:ssä! Leijonille jättimäinen huoli
Nyt puhuu Miro Heiskasen kolannut NHL-tähti
Dallas Starsin puolustaja Heiskanen koki kovia, kun Vegas Golden Knightsin Mark Stone kaatui hänen jalkansa päälle. Heiskasen polvi vääntyi ikävännäköisesti ja hänet jouduttiin kantamaan ulos kaukalosta.
Heiskasen tärsky luo varjon NHL:n tulevan tapahtuman eli 4 Nations -turnauksen ylle. Heiskanen oli lähtökohtaisesti Suomen tärkeimpiä lenkkejä tulevassa turneessa.
Kommentti: Leijonille painajaismainen uhkakuva NHL:stä – tätä Antti Pennanen ei halunnut nähdä
Heiskanen nimettiin jo kesällä Suomen 4 Nations -joukkueeseen. Mikäli hän joutuu jättämään turnauksen väliin, hänen tilalleen voidaan nimetä toinen pelaaja.
– Pelaajia voi vaihtaa ensimmäisen ottelun alla (12. helmikuuta), jos tulee jotain loukkaantumistapauksia eteen. Turnauksen aikana on sitten eri käytäntö olemassa, Leijonien GM Jere Lehtinen avaa.
Jokainen turnaukseen osallistuva maa (Kanada, Yhdysvallat, Ruotsi ja Suomi) jätti jo joulukuussa oman 23 pelaajan listansa tapahtumaa varten.
– Turnauksen aikana voi tuoda lisää pelaajia mukaan niin, että saa täyden rosterin jalkeille, eli 18+2 pelaajaa. Silloinkin saa reagoida vain, jos tulee loukkaantumisia vastaan, Lehtinen jatkaa aiheesta.
MTV Urheilun NHL-asiantuntija Lasse Kukkonen näki Heiskasen inhottavan tärskyn heti keskiviikkoaamuna.
– Miron kannalta toivoo, että hän selviäisi tuosta säikähdykseltä. Ikävältä näytti ja tuskainen oli ilme. Tuo on pelaajan kannalta varmasti raskas ja hankala tilanne, Kukkonen sanoo.
Heiskasen loukkaantuminen on Leijonien osalta ikävä käänne, sillä häntä ei noin vain korvata.
– Ihan jos NHL:n ja Suomen tasolla miettii – ei voida sanoa, että yksi kaveri tulee pelkästään tilalle. Kyllä hänet pitää kollektiivisesti korvata. Heidän täytyy joukkueena löytää keinot menestykseen. Toki, ollaan vielä spekulaatioiden äärellä. Miro olisi kuitenkin selkeä johtotähti Suomelle, Kukkonen miettii, summaten:
– Kyllä tässä kaikista kovin paikka ja isoin pettymys on Mirolla itsellään, jos tuosta jotain isoa syntyy.