Eilen Suomessa vahvistettiin ensimmäinen koronavirustartunta. Tartunnan saanut 32-vuotias kiinalaisturisti on eristettynä Lapin keskussairaalassa.
Saariselän Kuukkelin kauppiaalla Antero Ylävaaralla ei ole tietoa, onko tartunnan saanut 32-vuotias kiinalaisturisti vieraillut Saariselän keskustassa sijaitsevassa ostoskeskuksessa.
Viime torstaina Suomeen saapuneen kiinalaisturistin tiedetään majoittuneen Saariselän alueella.
– Ilmeisesti tänään otetaan yhteyttä niihin paikkoihin, joissa tartunnan saanut turisti mahdollisesti vieraili, Ylävaara sanoo.
Lue myös: Näissä paikoissa koronavirusta sairastava nainen on käynyt Suomessa – päivämäärät kertovat helpottavan tiedon tartuntariskistä
Ylävaara on rauhallisin mielin Suomen ensimmäisestä koronavirustartunnasta huolimatta.
– Ei tämä ole meidän yleistunnelmaan vaikuttanut, Ylävaara muistuttaa.
Ihmisten ostoskäyttäytymisessä Ylävaara on havainnut muutoksia.
– Kertakäyttösuojaimia ja käsien huuhteluaineita on mennyt reilusti normaalia enemmän. Suojaimia on vaikea saada lisää ja ne ostetaan heti kun hyllytetään, Ylävaara kertoo.
Tartuntariski on huomioitu ostoskeskuksessa
Kiina ilmoitti viime lauantaina keskeyttävänsä kansalaistensa ryhmämatkat. Saariselän Kuukkelin kauppias Antero Ylävaara ei ole vielä havainnut näkyvää muutosta turistimäärissä.
– Tämä ei ole meillä vielä näkynyt, koska nämä ryhmät olisivat olleet vasta tulossa tänne. Ehkä joku kolmesta viiteen ryhmää on tähän mennessä perunut tulemisensa, Ylävaara arvioi.
Tarkkaa tietoa tulevasta kävijäkadosta Ylävaaralla ei ole esittää.
– Joku sanoi, että turisteja olisi luvassa noin 20 prosenttia vähemmän. Menemme pitkälti lehtitietojen varassa, Ylävaara myöntää.
Lue myös: THL:n terveysturvallisuusjohtaja: Tiedetyt tartunnat jäävuoren huippu
Kuukkelissa koronaviruksen tartuntariski on huomioitu.
– Olemme tehostaneet käsihygieniaa ja korostaneet sen tärkeyttä ravintolassa, Ylävaara toteaa.