Mitä ihmettä? Ruotsin maalivahtilegendasta tekaistaan kuolinilmoituksia

Ruotsin jalkapallon maalivahtilegenda Hedvig Lindahlista tekaistaan virheellisiä kuolinilmoituksia. Lindahl itse on ihmeissään, mikä voi olla tekijöiden motiivina.

Lindahl teki ensimmäisen havainnon kuolinilmotuksista viime vuoden marraskuussa. Hän on yrittänyt tämän jälkeen yrittänyt estää niiden leviäminen, mutta ei ole kuitenkaan onnistunut siinä.

– En tiedä, miksi ne leviävät eteenpäin, onko useita profiileja, jotka tekevät niitä ja mikä heidän motivaationsa on, Lindahl sanoi Radiosportenille.

40-vuotias maalivahti on tehnyt poliisille ilmoituksen tapauksesta, joka on vaikuttanut hänen läheisiinsä.

– Minun oli pakko ilmoittaa perheelleni ja läheisilleni, että tällaista tapahtuu. Kuitenkin joku läheinen ystävä on nähnyt sen ja miettinyt, että taivas, oletko kunnossa, ota yhteyttä. En ymmärrä, mikä tämän idean takana on, miksi he tekevät tällaista, Lindahl totesi.

Ruotsalaisvahti ei ole pelannut yhtään kilpailullista ottelua sitten viime vuoden kesäkuun. Hän myönsi haastattelussa, että joutuu vastaanottamaan paljon vihaviestejä.

– On muutamia kertoja, jolloin olen saanut todellisen epämukavuuden tunteen. Sitä ei ole tapahtunut monesti, mutta olen saanut paljon pilkkaa ja vihaa osalleni. Silloin kun sain kaksi tappouhkausta, niin se sai oloni todella karmeaksi, Lindahl kertoi.

Lindahl on pelannut Ruotsin maajoukkueessa 189 ottelua ja voittanut kaksi olympiahopeaa sekä yhden MM-hopean ja kaksi -pronssia. Seuratasolla hän on muun muassa voittanut Wolfsburgin paidassa Saksan Bundesliigan ja Chelseassa Superliigan mestaruuden kahdesti.

Lue myös:

    Uusimmat