Mitä tapahtui vaimolle? 25-vuotiasta miestä epäillään kolmoismurhasta – naapurit näkivät epäillyn kaivavan kummallista kuoppaa: "Kutsuimme sitä haudaksi"

0:53img
Yhdysvaltalaismies pidätettiin epäiltynä murhista. Myös miehen vaimo on kateissa.
Julkaistu 05.01.2019 15:03

Meeri Männikkö

meeri.mannikko@mtv.fi

Yhdysvaltalaismies on pidätetty epäiltynä appivanhempiensa ja heidän poikansa murhasta. Miehen vaimo on edelleen kateissa.

25-vuotias mies on pidätetty epäiltynä kolmoismurhasta Floridan osavaltiossa, uutisoi CNN. Miehen vaimon vanhemmat sekä heidän poikansa löytyivät kuolleina kotoaan. Myös perheen kolme koiraa oli tapettu.

Poliisin arvion mukaan teko tapahtui 19. tai 20. joulukuuta. Ruumiit löydettiin kuitenkin vasta puolitoista viikkoa myöhemmin. Miehen vaimo on kateissa, ja poliisi pelkää, että myös hän on saattanut joutua rikoksen uhriksi.

Epäilty saatiin kiinni ajamassa uhrin autoa

Naapurit avustivat poliisin epäillyn jäljille. He kertoivat viranomaisille, että näkivät miehen kaivavan kuoppaa menehtyneen perheen kotipihalle.

– Se oli kummallinen kuoppa. Kutsuimme sitä haudaksi, naapuri kommentoi.

Poliisin mukaan mies ajoi kiinniottohetkellä autoa, joka kuului yhdelle uhreista. Epäillyn kaksi pientä lasta on otettu huostaan.

Tuoreimmat aiheesta

Väkivaltarikokset