Miten käy Robert Heleniuksen? Managerilta karu paljastus dopingtapauksen etenemisestä
Raskaan sarjan nyrkkeilyn suomalaisjätin, epäilyksiä herättäneen dopingtestin antaneen Robert Heleniuksen tulevaisuus on hämärän peitossa. Tästä kertovat myös Heleniuksen managerin Markus Sundmanin tuoreet kommentit MTV Urheilulle.
Suomessa herättiin uutispommiin lauantaina, kun brittiläinen nyrkkeilypromootio Matchroom Boxing oli tiedottanut myöhään perjantaina epäilyttävästä löydöksestä Heleniuksen dopingtestissä.
Suomalainen oli antanut näytteen Matchroomin järjestämän, Heleniuksen ja brittitähti Anthony Joshuan välisen ottelun aattona 11. elokuuta Lontoossa.
Tämän jälkeen tapauksesta ei ole saatu käytännössä lainkaan virallista lisätietoa. Yle Urheilu uutisoi omiin tietoihinsa vedoten, että Heleniusta epäillään kielletyn estrogeeniblokkerin käytöstä. Kyseiset valmisteet lisäävät mieshormonin tuotantoa elimistössä.
MTV Urheilu tavoitteli tiistaina Heleniuksen manageria Markus Sundmania antamaan tilannetietoa tapauksesta, mutta vaikuttaa siltä, että myös suomalaisiskijän leiri on pidetty pimennossa.
– Ei ole mitään sanottavaa. Emme tiedä mitään. Kukaan ei ole vastannut mihinkään, Sundman vastasi viestillä.
– Palaamme (asiaan), kun saamme jonkun jostain tahosta kiinni.
Helenius-tapauksessa on siis hyvin paljon avoimia kysymyksiä.
Kokenut nyrkkeilytoimija, Joshua-ottelussa Heleniuksen kulma-apulaisena työskennellyt Pekka Mäki hämmästeli Matchroomin toimintatapoja ja dopingtestausjärjestelyjä.
– Missä on urheilijan oikeusturva, kun tieto tuodaan julki ennen kuin urheilija itse saa tietää asiasta. Ja millä oikeudella promoottori julkaisee urheilijan testituloksia? Ei se ole heidän tehtävänsä, Mäki kommentoi MTV Urheilulle viime lauantaina.
– Nyrkkeilyn dilemma on se, että on olemassa WADA (maailman antidopingtoimisto), minkä lisäksi lajilla on oma VADA, eli vapaaehtoinen antidopingyhdistys. Briteissä on vielä oma toimistonsa eli UKAD. Nyt heillä on tullut kaikennäköisiä löydöksiä esiin. "Robbea" on testattu uransa aikana satoja kertoja, eikä siellä ole ollut ikinä mitään. Nyt sitten tämmöisessä tilanteessa löytyy jotain, Mäki pyöritteli.
Juttu jatkuu kuvan alla.
Helenius on kieltänyt käyttäneensä koskaan suorituskykyä parantavia aineita.
– Olen vapaaehtoinen tekemään yhteistyötä VADA:n ja BBBofC:n (ammattinyrkkeilyn hallintoelin Britanniassa) kanssa ja tekemään kaikkeni puhdistaakseni nimeni, Helenius tiedotti viime lauantaina.
Helenius otteli viikko ennen Joshua-kamppailua Mika Mielosta vastaan Savonlinnassa. Helenius voitti Mielosen 3. erässä teknisellä tyrmäyksellä. Joshuaa vastaan hän koki tyrmäystappion 7. erässä.
Uusimmat
-
00:01
Tutkimus: Moni kokee menkkahäpeää – "Normi-ihmisellä on miehen keho"
-
00:00
Viikkohoroskooppi
-
23:55
Sveitsi haavoittuneena Leijonia vastaan – Kanada kiinni lohkovoitossa
-
23:34
Norjalaiskärki paukutti neljä maalia Real Madridin verkkoon
-
22:45
Kohuttu ME-mies kiskoi jättikaaren Timanttiliigassa
-
22:43
Sveitsin NHL-tähti ajettiin ulos – Leijonia vastaan pelikiellossa?
-
22:40
Seurantalo tuhoutumassa täysin suuressa tulipalossa Äänekoskella – palo levisi myös maastoon
-
22:38
Asiantuntija Iranin kopterionnettomuudesta: GPS-häirintä mahdollista
-
22:31
Mediatiedot: Onnettomuuteen joutuneessa Iranin kopterissa presidentin lisäksi ulkoministeri – "onnettomuuspaikalta huolestuttavaa tietoa"
-
22:09
Sebastian Ahon NHL-seuralta erikoinen reaktio tuttuun kohtaloonsa
-
22:04
Game of Thrones -tähti Sophie Turner erostaan Joe Jonasin kanssa: "Elämäni kamalimmat päivät"
-
21:52
Viivi Lehikoinen kommentoi EM-kisoja: "Kova luotto"
-
21:32
Punainen puolikuu kiistää Iranin presidentin onnettomuuskopterin löytymisen
-
21:28
Harvinainen "tulisateenkaari" näyttäytyi Kiinassa – katso video
-
21:16
Viivi Lehikoinen hyytyi loppusuoralla Timanttiliigassa
-
21:13
Hurjia tietoja Tshekistä: NHL-supertähti saapuu MM-kisoihin
-
21:11
Leijonat sai huonoja uutisia MM-kisoissa – Itävallan oma Patrik Laine lähetti terveiset Suomeen: "Ei joka vuosi voi olla mestari"
-
21:00
Seuraajat ihastelevat Kaunarit-tähti Katherine Kelly Langin uimapukukuvaa: ”Todella upea”
-
20:41
Nathalie Blomqvist huippuaikaan – Sara Lappalainen avasi kauden
-
20:31
Lassi Etelätalo paiskasi yli 80-metrisen
-
Lataa lisää