Miten onnistuu MM-kisojen valmentaminen etänä? Suomalaisvalmentaja erikoisessa tilanteessa: "Kiroillaan ja nauretaan yhdessä"
Leijonat kohtaa tänä iltana Italian, jonka valmennusjohtoon kuuluu TPS:n apuvalmentajana Suomen mestaruuden vuonna 2010 voittanut Riku-Petteri Lehtonen. Hänelle kisat ovat olleet toistaiseksi hyvin erikoinen kokemus, sillä muutama viikko sitten Lehtonen sai koronavirustartunnan ja työskentelee nyt etänä Italiasta.
Lehtonen valmentaa Italian jääkiekkomaajoukkuueessa neljättä vuottaan. Tällä kertaa erikoisella tavalla. Joukkue pelaa Latviassa, mutta Lehtonen ja päävalmentaja Greg Ireland ovat koronakaranteenissa, ja jakavat siis ohjeita kaukaa Italiasta.
Ottelun aikana joukkue on paikalla olevan valmennuksen johdettavana. Sillä aikaa Lehtonen ja Ireland ovat yhteydessä vain keskenään.
– Meillä on linkki auki vähän koko pelin ajan. Siinä vaihdetaan mielipiteitä ja kiroillaan ja nauretaan yhdessä. Erätaukoisin olemme yhteydessä Riikaan lähinnä puhelimen välityksellä, Lehtonen kertoo MTV Urheilulle.
Eristyksissä olevasta kaksikosta on enemmän hyötyä joukkueelle otteluiden välissä. Silloin hotellilta varatussa neuvotteluyhteydessä käydään etäpalaverit Italian ja Latvian välillä. Muuten päivät täyttyvät otteluvideoita pätkimällä ja analysoimalla.
– Kyllä tässä töissä ollaan tavallaan koko ajan. Jos ei tässä olisi mitään tekemistä, niin tulisi kyllä aika äkkiä hulluksi, Lehtonen tuhahtaa.
Videolla näkyy lisää, miten Lehtonen hoitaa valmennustöitään Italian maisemista.
Uusimmat
-
23:59
FC Barcelona kaatui Mestarien liigan avauksessaan – nopea ulosajo sekoitti pakan Monacossa
-
23:33
Britannian ulkoministeri vaatii välitöntä tulitaukoa Israelin ja Libanonin Hizbollahin välille
-
23:11
Portugalissa suuri osa maastopaloista sammutettu
-
22:46
Ilta-Sanomat: Helsingin areenaan murtauduttiin katon kautta
-
22:27
Barcelonalle kammoalku Mestarien liigassa! Tämä tunarointi päättyi punaiseen korttiin
-
22:01
SM-liigassa ei vieläkään kauden ensimmäistä pelikieltoa – alkukierrosten tähti pääsi pälkähästä
-
22:00
Läpimurtohitti muutti Palefacen elämän 14 vuotta sitten – räppäri muistelee Jutta Urpilaisen heittämää kommenttia
-
21:41
Pentagon: Emme halua laajempaa sotaa
-
21:40
Leverkusenille tyrmäävä murskavoitto Mestarien liigassa – Lukas Hradeckyn nolla pelastui kahteen otteeseen
-
21:39
NHL:ssä lähes 60 miljoonan jättidiili
-
21:30
MTV uutiset vieraili Kallion mysteeripaikalla – ratkesiko betonimöhkäleen arvoitus?
-
21:07
Zelenskyi tapaa Bidenin ja Harrisin ensi viikolla Valkoisessa talossa
-
21:03
Paljastus F1-kulisseista – tähtikuskit joutuivat kiusalliseen tilanteeseen: "Mitä v****a?"
-
21:03
Koko perhe samassa kuvassa! Jukka Hildén postasi liudan herttaisia otoksia
-
20:55
SM-liigan illan ainokaisessa melkoista draamaa – Leijonien MM-pakki sivalsi jäätävästi
-
20:43
Jaromir Jagr lopettaa
-
20:29
Lentoyhtiö muistutti työntekijöiksi haluavia alusvaatteiden käytöstä
-
20:27
Von der Leyen ilmoitti 10 miljardin euron tuesta Boris-myrskyn aiheuttamista tulvista kärsineille maille
-
20:10
Salakavala Curry! SM-liigan sulava nikkaritykki väläytteli sähäkkyyttään
-
20:07
Urheiluväki pöyristyi – lakimuutos ajaa seurat ahtaaseen rakoon: "Tosi kohtuutonta"
-
Lataa lisää