Yksittäisen ihmisen todennäköisyys joutua keskelle terrori-iskua on pieni. Jos niin kuitenkin käy, henkiin jääminen voi olla sekunneista kiinni. Reader’s Digest ja BBC kertovat verkkosivuillaan, miten selviytymismahdollisuuksiaan voi parantaa.
Ole varautunut ja kartoita hätäuloskäynnit
Marraskuussa 2015 tapahtuneista Pariisin terrori-iskuista selvinneet ihmiset ovat kertoneet, että he luulivat terroristien laukauksia ensin papateiksi tai konserttiesitykseen kuuluvaksi pyrotekniikaksi. Selviytymispsykologiaan perehtynyt psykologi John Leach kertoi BBC:lle tämän olevan tyypillistä: jos jossakin tilanteessa ei odota kuulevansa tulitusta, sen olettaa olevan jotakin muuta. Ihminen ei siis reagoi suoraan ympäristöön vaan siihen malliin, jonka hän on omassa päässään muodostanut siitä.
Tilanteen käsittämiseen kuluva aika voi olla kohtalokas. Siksi julkisissa tiloissa kannattaa etukäteen miettiä, miten toimii, jos pahin mahdollinen tapahtuu. Käytännössä esimerkiksi ravintolassa tai elokuvissa on hyvä katsoa, missä hätäuloskäynnit sijaitsevat.
Pakene ja hälytä viranomaiset
Iso-Britanniassa terrorismin vastainen poliisiyksikkö (National Counter Terrorism Security Office) neuvoo juoksemaan vaara-alueelta pois, jos se on mahdollista turvallista reittiä pitkin. Sen jälkeen on heti kerrottava viranomaisille, mitä on tapahtumassa, ja varoitettava muita menemästä vaaravyöhykkeelle. Kannattaa myös välttää suuria ihmisjoukkoja siltä varalta, että iskuja tulee pian lisää.
Piiloudu näkyvistä
Jos pakeneminen ei ole mahdollista, tulee piiloutua. Britannian armeijan entinen sotilas, nykyisin turvallisuuspalveluita tarjoavassa yrityksessä toimitusjohtajana toimiva Ian Reed muistutti BBC:n haastattelussa, että siellä, missä on suojaa katseilta, on myös suojaa tulitukselta. Kannattaa pysyä kaukana avoimista paikoista ja ikkunoista ja hakeutua kovien pintojen, kuten betoniseinien, taakse. Myös irtotavaraa voi hyödyntää: Bataclanin konserttisalista selviytyneet piilottelivat esimerkiksi kaiuttimien sekä maahan kaatamiensa pöytien takana.
Esitä kuollutta ja hiljennä puhelin
Jos suojaa ei ole saatavissa nopeasti, kannattaa yksinkertaisesti heittäytyä maahan ja esittää kuollutta. Maan tasalla liikkumatta makaava ihminen on paremmin turvassa laukauksilta ja vähemmän silmiinpistävä kohde.
Vielä paremmassa turvassa on, kun laittaa kännykästä äänet ja tärinähälytyksen pois. Bataclan-konserttisaliin hyökkäneiden terroristien kerrotaan tähdänneen ihmisiä, joiden puhelimet soivat. Kännykkä kannattaa pitää äänettömällä myös silloin, kun on päässyt johonkin huoneeseen piiloon varsinaista tulitusta. Älä laita ääniä päälle ennen kuin olet sataprosenttisen varma, että vaara on ohi. Muista myös sammuttaa valot, kun vaara on päällä.
Suojaa piilopaikkasi
Jos on jumissa piilopaikassa, josta pakeneminen ei ole mahdollista, kannattaa tehdä kaikki mahdollinen sen eteen, että sinne sisään pääseminen on vaikeaa. Kun UCLA:n kampukselle hyökättiin kesäkuussa 2016, luokkahuoneisiin jääneet oppilaat esimerkiksi kasasivat pulpetteja ja tuoleja oven eteen tai tekivät ovenkahvoihin lieat, jotka sidottiin painaviin koneisiin.
Auta muita
Muita auttamalla voi evakuoitua tehokkaasti ryhmänä ja välttää jumiin jäämistä. Sosiaalipsykologi Chris Cocking kertoo blogissaan, että ihmiset yrittävät todistetusti auttaa toisiaan jopa äärimmäisissä tilanteissa. Esimerkiksi Bataclanissa ryhmä ihmisiä teki yhteistyötä paetakseen kattoikkunasta, ja tunnetuksi tuli myös tarina miehestä, joka auttoi raskaana olleen, ikkunasta putoamaisillaan olleen naisen takaisin ylös.
Lähteet: Rd.com, BBC.com, News.vice.com
Poliisi paljastanut kymmeniä joukkosurmien suunnitelmia
Keskusrikospoliisin tiedustelupäällikkö paljasti MTV:n haastattelussa toukokuussa 2016, että poliisi on alkuvuoden aikana estänyt Suomessa useita massamurhien suunnitelmia. Viranomaiset pitävät terrori-iskun mahdollisuutta maassamme edelleen pienenä, mutta yhteiskunnasta vieraantuneet "yksinäiset sudet" muodostavat turvallisuusuhkan.
3:58