MM-dartsin suomalaisnimen yleisönä tavallisesti vain pelaajien lähipiiriä – arvokisat muuttivat tilanteen radikaalisti

10.14266472l
Marko Kantele heitti keskiviikkona Radek Szaganskia vastaan dartsin MM-kisoissa./All Over Press
Julkaistu 20.12.2023 19:10

MTV URHEILU – STT

Maailmanmestaruuskilpailut ovat jokaiselle dartspelaajalle vuoden kohokohta. Kahden ja puolen miljoonan punnan palkintopotti lienee keskeisimpiä houkuttimia, mutta MM-näyttämö Lontoon Alexandra Palacessa on vailla vertaa.

Tämänkertaisten kisojen ainoa suomalaisedustaja Marko Kantele kertoo STT:lle, kuinka raju ero lajitermein "Ally Pallyn" 3 000:n katsojamäärässä on tavalliseen kilpailuun.

– Suomessa jos pelataan, niin yleisöä on 5–15 ihmistä. Sekin koostuu pelaajien lähipiiristä. Pohjoismaiden- ja Baltian-kiertueellakaan ei ole kuin kourallinen.

Noin kolme viikkoa kestävä tapahtuma myydään käytännössä loppuun jo ennakkomyynneissä kesällä.

Hinnat osuvat 36–81 puntaan. Lisäksi vuosijäsenyys maksaa asuinpaikasta riippuen 50 tai 60 puntaa, ja se vaaditaan, jos haluaa yrittää lippuja ensimmäisissä myyntierissä.

Kantele jännitti itsensä kotiin

Kantele kohtasi avauskierroksen ottelussaan Puolan Radek Szaganskin keskiviikkona iltapäiväsession ensimmäisessä ottelussa. Ally Pally oli jo tuolloin täynnä, ja katsojat mölysivät läpi ottelun.

– Yleisölle kymppi. Jännitystilat luodaan omassa päässä, yleisö ei häiritse, Kantele sanoi.

Suomalainen menetti 2–1-eräjohdon ja joutuu kotimatkalle 2–3-tappion myötä.

– Olen pettynyt omaan suoritukseeni. Jännitti kovasti, ja sain laitettua sen vain välillä taka-alalle.

10.14264504w

Marko Kantele saapui fanien keskelle MM-näyttämölle.

55-vuotias suomalainen on nyt pelannut MM-näyttämöllä viisi ottelua, jotka ovat kaikki päättyneet tappioon. Vuoden 2009 tapahtumassa hän pääsi pääsarjaan ensimmäisenä suomalaisena.

Suomalaiset ovat pelanneet Alexandra Palacen legendaarisella MM-näyttämöllä pääsarjaa yhteensä 11 kertaa. Voittoon on pystynyt vain Jarkko Komula vuonna 2014.

Dartskauden pääkilpailu järjestetään perinteisesti vuodenvaihteessa. Mukana on 96 maailman valiota, jotka ovat saaneet paikkansa eri karsintareittien kautta.

Kantele varmisti MM-paikkansa kesäkuussa lajiliitto PDC:n Pohjoismaiden- ja Baltian-kiertueelta.

Tuoreimmat aiheesta

Urheilu