Seefeldin MM-hiihtojen yhteydessä tehtiin joukko poliisiratsioita, jotka olivat osa isompaa dopingtutkintaa. MTV Urheilu listasi oleelliset kohdat, jotka asiasta tiedetään.
Operaatio suonenisku:
Yhteensä 120 poliisia oli mukana, kun Saksan ja Itävallan poliisit tekivät yhteistyössä samanaikaiset ratsiat. Iskuja tehtiin MM-isäntäkaupunki Seefeldissä sekä Saksan Erfurtissa. Kaikkiaan kotietsintöjä tehtiin 16 ja kiinniottoja kahdella paikkakunnalla.
LUE MYÖS: Poliisilta hurjia paljastuksia dopingratsioista: lisää huippu-urheilijoita käryämässä? – "Yksi hiihtäjistä jäi kiinni neula suonessa"
Kiinniotettuja yhdeksän:
Operaatiossa otettiin kiinni yhdeksän henkilöä. Heistä viisi on maastohiihtäjiä, joista vahvistettiin virallisesti kansalaisuudet: kaksi itävaltalaista, kaksi virolaista ja yksi kazakstanilainen. Itävaltalaisen Kurier-lehden mukaan itävaltalaiset ovat Dominik Baldauf ja Max Hauke, Viron hiihtoliiton puheenjohtajan Andreas Laanen mukaan loput ovat Andreas Veerpalu, Karel Tammejärv ja Aleksei Poltoranin. Neljä viidestä oli ilmoitettu miesten 15 kilometrin kisaan, mutta kukaan ei ladulle lähtenyt.
Poltoranin on kaksinkertainen MM-pronssimitalisti ja moninkertainen maailmancupin osakilpailuvoittaja. Kaikki ovat poliisin hallussa ja heitä on kuulusteltu keskiviikon aikana. ARD:n toimittajan Hajo Seppeltin mukaan neljä pidätettyä ei-urheilijaa ovat kaikki saksalaisia. Erfurtissa tehdyn ratsian päähenkilö on saksalainen lääkäri Mark Schmidt sekä hänen laiton dopingklinikkansa.
Doping on Itävallassa rikos:
Itävallassa säädettiin vuonna 2008 dopinglainsäädäntö. Tämän vuoksi keskiviikkona nähdyn kaltainen operaatio on ylipäänsä mahdollinen. Suomessa vastaavaa ei voisi tapahtua. Epäily voi johtaa poliisitoimiin ja lopulta osalliset voivat joutua rikosvastuuseen.
48 tuntia aikaa:
Itävallan lakien mukaan syyttäjällä on 48 tuntia aikaa tehdä päätös siitä, päästetäänkö kiinniotetut vapaaksi vai pidätetäänkö heidät.
LUE MYÖS: Iivo Niskasen suu loksahti auki – sai kuulla MM-kisojen dopingpaukusta vasta MTV Urheilun haastattelussa
Yksi jäi kiinni itse teossa:
Yksi viidestä kiinniotetusta urheilijasta oli suorittamassa verensiirtoa poliisin ratsian hetkellä. Kiinniotettuja epäillään veridopingin käytöstä.
Vain pieni osa totuutta:
Hiihtäjien kiinnijääminen oli osa suurempaa kokonaisuutta. Itävallan liittovaltion keskusrikospoliisi tiedotti lyöneensä hajalle maailmanlaajuisesti toimivan dopingverkoston. Itävallan rikospoliisin edustajan Dieter Csefanin mukaan keskiössä on rikollisjärjestö, joka on pyörittänyt maailmanlaajuista dopingvyyhtiä viisi vuotta.
Kiinniottoja edelsi ympäri vuorokauden tehty valvonta. Kaikki viisi kiinniotettua hiihtäjää oli nähty tekemisissä rikollisryhmän kanssa ennen MM-kisoja ja niiden aikana.
Csefanin mukaan järjestön toiminta on vaikuttanut laajasti. ”Muitakin lajeja on ehdottomasti kyseessä”, Csefan sanoi.
Verkoston epäillään toimittaneen huippu-urheilijoille vuosien ajan kiellettyjä aineita. Verkoston ytimessä on Schmidt, joka on yhdistetty vuosia sitten pyöräilyn veridopingpaljastuksiin.
Paljastushaastattelu sytykkeenä
Itävaltalainen ex-hiihtäjä Johannes Dürr antoi ARD-kanavalle avoimen haastattelun omasta dopinginkäytöstään. Vuoden 2014 olympialaisissa EPO-hormonista kärynnyt Dürr selvitti yksityiskohtaisesti dopinginkäyttöään ja kertoi hankkineensa sitä Saksasta. Csefan kertoi, että Dürrin paljastukset olivat suuri syy asian tutkinnan aloittamiselle.
Kahdella kiinniotetulla läheinen yhteys kärynneeseen hiihtolegendaan
Omalla hiihtourallaan kaksi olympiakultaa ja kaksi maailmanmestaruutta voittanut Andrus Veerpalu on kiinniotetun Andreas Veerpalun isä ja Aleksei Poltoraninin valmentaja. Andrus Veerpalun dopingnäytteessä oli vuonna 2011 liian korkeat kasvuhormonitasot. Hän sai kolmen vuoden kilpailukiellon, joka kumottiin kaksi vuotta myöhemmin Urheilun kansainvälisessä vetoomustuomioistuimessa CAS:issa. CAS totesi, että kasvuhormonitestin raja-arvot eivät olleet luotettavat. Viron joukkueessa hiihtävä Martin Himma kertoi asuvansa Seefeldissä eri hotellissa kuin kiinniotetut maanmiehensä Veerpalu ja Tammjärv.
Itävaltalaiset hiihtäjät ovat poliiseja
Baldauf ja Hauke ovat itse kouluttautumassa poliiseiksi. Todennäköisesti heidän uransa tyssäävät tähän, ja edessä on mahdollisesti rikostuomioita. Kaksikko sijoittui Seefeldissä parisprintissä kuudenneksi.
Tutkinta jatkuu
Csefan piti mahdollisena, että kiinniottoja tulee vielä lisää. ”Tutkinta näyttää sen”, Csefan totesi. Todisteita on läpikäytävänä vielä valtavasti, ja tavoitteena on saada kaikki osalliset kiinni.
Suomi ja muut huippumaat jupakan ulkopuolella
Esimerkiksi Suomen, Norjan ja Ruotsin joukkueiden hotelleilla ei tehty poliisiratsioita. Csefan vahvisti, että tällä hetkellä epäilyt kohdistuvat vain Itävallan, Viron ja Kazakstanin joukkueisiin.