Ruotsalaisten onnistuminen vapaan hiihtotavan suksiensa kanssa ja helpohko rata auttoivat Ebba Anderssonin ja Jonna Sundlingin mitaleille Trondheimin MM-kisoissa.
Ebba Andersson löi 20 kilometrin yhdistelmäkilpailun hurjassa kiritaistelussa norjalaisyleisön villisti kannustaman Therese Johaugin isovarpaan mitalla. Toinen peräkkäinen yhdistelmäkisan MM-kulta tuli pienimmällä mahdollisella erolla.
Sunnuntain kisassa muhi kuitenkin suurempi yllätys aina siihen asti, kunnes loistavasti hiihtänyt ruotsalainen sprinttitähti Jonna Sundling kaatui vapaan osuuden puolivälissä.
Lue myös: Krista Pärmäkoski näki jo aamulla: "Sanoin että nyt ne pilasivat Theresen kisan"
Sundling vei mukanaan Norjan Heidi Wengin ladun pintaan, mikä päästi kärkikaksikon karkaamaan omille teilleen.
– Ei tiedä miten olisi käynyt, jos Sundling ei olisi kaatunut. Hänen menonsa näytti kyllä aika vaivattomalta. Näytti, että hänellä oli myös mielettömän liukas suksi vapaalla. Siihen ei saada koskaan vastausta, mutta olisi kyllä voinut olla lopulta vaikka Jonna Sundlinginkin päivä, toteaa MTV Urheilun asiantuntija Jari Isometsä.
Sundling valitsi mutkan sisäpuolen stadionin sohjoisessa kaarteessa. Sen jälkeen ruotsalaisesta tuli matkustaja.
– Se oli kuitenkin täysin oma virhe, että siitä ei pääse ketään syyttämään. Sisäsuksi vain pikkaisen petti siinä.
– Hän on vahvassa kunnossa. Hän näytti sprintissäkin siltä, että finaalissa ei painanut yhtään. Olihan se pienoinen yllätys, että hän otti mitalin, mutta ei nyt kuitenkaan mikään ihan sensaatio, Isometsä arvioi Sundlingin suoritusta.
Frida Karlssonin pito petti
Trondheimin 20 kilometrin yhdistelmäkisan rata oli suolattunakin riittävän raskas naisten kisaan, jotta lauantain miesten vastaavalla matkalla nähtyä joukkokiriä ei päässyt syntymään. Vapaan hiihtotavan osuus oli kuitenkin sen verran helppo, ettei edes Therese Johaugilla ollut siinä mahdollista karistaa muita.
Yöllä vesisateen takia tehty suolaus teki pinnasta jäisen, mikä näkyi lähinnä perinteisen osuudella. Sekä ruotsalaisilla että seitsemänneksi yltäneellä Krista Pärmäkoskella oli vaikeuksia löytää riittävää pitoa.
– Tv-kuvan perusteella näytti siltä, että Frida Karlssonilla oli lipsuva suksi. Se oli se syy, miksi hän tipahti, mutta sitten taas hän hiihti vapaan osuuden yksin samaa vauhtia kuin Johaug ja Andersson, Isometsä sanoo neljänneksi jätetystä Ruotsin ykköstähdestä.
– Se olisi myös voinut tuoda oman mausteensa tuohon kisaan, jos Fridalla olisi ollut pitävämpi suksi. Itse asiassa myös Anderssonilla näytti, että ei ihan täysi pito ollut suksessa.
– Ruotsalaisilla oli ehkä vähän huonompi suksi perinteisellä kuin norjalaisilla, mutta sitten taas vapaalla näytti, että ruotsalaisten sukset olivat ihan erinomaisen hyvät, Isometsä arvioi.