MM-kisoissa nähdyllä rivoudella karmiva seuraus – tähtipelaajan isän uhkaus vei toimittajan poliisin suojeluun

GettyImages-1446351640
2022 Marvin Ibo Guengoer - GES Sportfoto
Julkaistu 12.12.2022 16:27
Toimittajan kuva
Jere Hultin

jere.hultin@mtv.fi

Reilu viikko sitten jalkapallon MM-kisoissa pelattu Sveitsin ja Serbian välinen ottelu jäi muistiin varsin ikävien lieveilmiöiden johdosta. Nyt sveitsiläisen Granit Xhakan elehdintä ottelun aikana on aiheuttanut jälkikäteen melkoisen vyyhdin. 

MAINOS

Jalkapallon MM-kisat
20.11.–18.12.

MTV ja C More esittivät MM-turnauksesta 22 ottelua suorina lähetyksinä!

Maiden välillä on ollut jännitteitä etenkin Kosovon irtauduttua Serbiasta vuonna 2008. Serbia ei edelleenkään tunnusta Kosovoa itsenäiseksi valtioksi. Useammalla Sveitsin tähtipelaajalla on kosovonalbanialaiset juuret. 

Sveitsin supertähti Granit Xhaka elehti härskisti Serbian vaihtopenkin suuntaan. Katso jälkipyykkiä aiheuttanut tilanne pääkuvan videolta!

Serbian johtomaalin jälkeen avauspuolikkaalla maan päävalmentaja huuteli aggressiivisesti teknisellä alueella. Elehdintä tulkittiin rasismiksi. 

Ottelu oli todella kuumaverinen. Kahakoita nähtiin etenkin jälkimmäisellä nelivitosella. 

Toisella puoliskolla noin tunnin pelin jälkeen kosovonalbanialaisjuuristaan tunnettu sveitsiläistähti Granit Xhaka elehti Serbian penkin suuntaan. Hän tarttui huutaessaan myös itseään haarovälistä kiinni. Tilanne sai alkunsa kiistanalaisesta kaatumisesta rankkarialueella. 

LUE MYÖS: Portugalista kajahti tyly näkemys: Cristiano Ronaldon tai päävalmentajan lähdettävä maajoukkueesta – "Se jättää epäilyksiä"

Xhakan toimintaa kovin sanoin kritisoinut kosovolainen toimittaja Zana Avdiu sai pelaajan perheen vihat niskaansa ottelun jälkeen. Expressen kertoo, että Avdiu on joutunut hakemaan suojelua. 

Avdiu kommentoi elettä ensin Facebookissa, jossa hän kirjoitti Xhakan toiminnan olevan "häpeällistä". Hän esiintyi asiaan liittyen myös tv-ohjelmassa. Avdiun myös syytti Xhakaa rajummastakin symboliikasta.

– Granit Xhakan ele symboloi seksuaalista väkivaltaa, Avdiu sanoi.

Tapahtumat ottivat lisää kierroksia, kun Xhakan isä soitti tv-ohjelmaan, jossa Avdiu kritisoi pelaajan toimintaa. Isä totesi, että toimittajan pitäisi olla varovainen, mitä hän sanoo. Avdiu vastasi kysymällä, että mitä kritisoinnista seuraa.

– Kerron myöhemmin, mitä tapahtuu, isä vastasi mystisesti. 

LUE MYÖS: Paljastus MM-välierän likaisesta suunnitelmasta – kolmelle Argentiinan pelaajalle annettu erityinen tehtävä

Avdiu on turvautunut poliisin suojeluun tapahtumien jälkeen. Lisäksi hän on joutunut piiloutumaan julkisuudelta. Myös Xhakan veli oli asettunut toimittajaa vastaan Instagramissa.

– Häpeä, sinulla ei ole lainkaan albanialaista verta, veli väitetysti kirjoitti sosiaalisessa mediassa. 

Sveitsi voitti tulikuuman ottelun maalein 3–2. Käkikellomaan turnaus päättyi neljännesvälierässä Portugalin käsittelyssä. 

LUE MYÖS: Tässäkö selitys MM-kisoissa nähtyihin farsseihin? Asiantuntija ihmettelee: "Täysi katastrofi uskottavuudelle"

Tuoreimmat aiheesta

Jalkapallon MM 2022