MM-kisojen ensimmäinen putoaja selvillä

Kazakstan 2016
Julkaistu 14.05.2016 23:14

MTV SPORT - STT

Kanada jatkaa kellosepän tarkkaa työtään jääkiekon MM-turnauksessa.

Viime vuoden maailmanmestarimaa kaatoi Pietarissa Slovakian 5-0 ja jatkaa B-lohkon kärjessä pistemenetyksittä.

Myös Suomi on voittanut kaikki viisi otteluaan, joten joukkueiden välinen lohkofinaali ensi tiistaina ratkaisee, kumpi lähtee MM-puolivälieriin paalupaikalta ja kohtaa A-lohkon nelosen.

Turnauksessa kolme ottelua peräkkäin hävinneen Slovakian pudotuspelipaikka ei ole enää sen omissa käsissä. Se kohtaa sunnuntaina Suomen. Slovakia tarvitsee jatkoon päästäkseen MM-pisteitä hinnalla millä hyvänsä.

Lauantaina Kanada karkasi Slovakialta tyylikkäästi. Maalinteon aloitti Morgan Rielly avauserän puolivälin jälkeen, ja Matt Duchene ehti jo ennen erätaukoa tehdä 2-0.

Kanadan maalivahti Cam Talbot pelasi kisojen toisen nollapelinsä torjuttuaan 18 kertaa. Talbotin taakse on neljässä turnausottelussa tehty vain kolme maalia.

Moskovan A-lohkon ottelussa Latvia ja Kazakstan nuhjasivat pitkäveteisen 60-minuuttisen. Sarjanousija Kazakstan menetti avauserän 1-0-johtonsa, hävisi lopulta 1-2 ja putoaa kisojen päätteeksi B-sarjaan.

Latvian 2-1-voittomaalin teki kolmannen erän lopussa Macis Bicevskis. Kazakstanin maalivahti Vitali Kolesnik torjui ottelussa peräti 36 kertaa, mutta se ei joukkuetta putoamiselta pelastanut.

Katso ottelun maalit tästä:

Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.

Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.

Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.

Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.

Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.

Tuoreimmat aiheesta

MM2016