MM-lohko muuttui jännittäväksi – Sveitsille jälleen tappio

Kaspars Daugavins, Lauris Darzins, 2015
Kaspars Daugavins, Lauris Darzins ja Andris Dzerins juhlivat Latvian maalia./All Over Press
Julkaistu 06.05.2015 19:57

MTV SPORT

Latvia toipui loppuhetkien tasoitusmaalista ja nousi 2-1-jatkoaikavoittoon Sveitsistä jääkiekon MM-kisojen A-lohkossa.

Avauserästä asti Andris Dzerinsin maalilla 1-0-lukemin johtanut Latvia sai kylmää vettä niskaansa alle kaksi minuuttia ennen ottelun loppua, kun Matthias Bieber löi paluukiekon loistavasti pelanneen Edgars Masalskisin taakse.

Jatkoaikaa ehdittiin pelata runsaat kaksi minuuttia ennen kuin Latvia iski voittomaalinsa. Kaspars Daugavins ja Lauris Darzins pelasivat upeasti yhteen ja Daugavins päätti kuvion 2-1-maaliin.

Latvia on tehnyt kisoissa vasta kuusi osumaa neljässä ottelussa, mutta Daugavinsilla maalijyvä on ollut kohdallaan. Hänelle maali oli jo kisojen kolmas.

A-lohkon jumbona ollut Latvia nappasi voitolla ensimmäiset pisteensä kisojen neljännessä ottelussaan. Lohkossa heikoimmin sijoittuneet Tshekki, Saksa, Ranska, Latvia ja Itävalta mahtuvat kahden pisteen sisään.

Sveitsi hävisi avausottelussaan yllättäen Itävallalle, mutta voitti sen jälkeen Ranskan ja Saksan.

Lohkon iltaottelussa iskevät yhteen tappiottomat kärkijoukkueet Kanada ja Ruotsi.

Lohkotilanne

Tuoreimmat aiheesta

Jääkiekko