M-Sport-tallin lauantaista tuli painajaismainen Katalonian MM-rallissa.
Virolainen Ott Tänak ajoi Fordillaan kilpailussa kolmantena ja oli mukana voittokamppailussa perjantain jälkeen, mutta lauantaiaamuna hän sortui ajovirheeseen ja keskeytti.
Heti seuraavalla erikoiskokeella M-Sport sai lisää huonoja uutisia, kun Elfyn Evans rysäytti penkan puolelle.
- Siinä vaiheessa menin viinikauppaan, M-Sportin tallipäällikkö Malcolm Wilson veisteli lehdistötilaisuudessa.
- Ott romahti sankarista nollaksi. Eilen hänellä oli hieno päivä, mutta tänään aamulla hänellä oli vääränlaiset nuotit, minkä vuoksi hän törmäsi suojakaiteeseen. Seuraavalla erikoiskokeella saimme sitten tiedon, että Evanskin on ajanut ulos. Molempien autot saadaan kuitenkin kuntoon ja he pääsevät jatkamaan sunnuntaina.
Wilsonin mukaan on tärkeää, että ajovirheeseen sortuneet kuljettajat palaavat nopeasti ratin taakse.
- Toivottavasti he saavat sitä kautta lisää luottamusta ajamiseen ennen Walesin rallia, Wilson sanoi.