MM-rallisarja teki pitkän kiinnityksen – "Iso uutinen"

Japanissa ajetaan MM-rallia uuden sopimuksen myötä vuoteen 2028 asti.

Toyotan kaupunki on allekirjoittanut kolmen vuoden jatkosopimuksen WRC:n promootioyhtiön kanssa, mikä varmistaa, että Japanissa ajetaan MM-rallia vuosina 2026-2028.

Uutinen on tärkeä Toyotalle ja sen japanilaiskuljettaja Takamoto Katsutalle.

– On tärkeä päästä ajamaan kotiralli, mutta se on iso uutinen myös Toyotalle ja Japanille, Katsuta kommentoi Dirtfishin mukaan.

Japani palasi MM-rallin kartalle vuonna 2022 ja vastaanotto nousevan auringon maassa on ollut innostunutta.

– Seuraavat kolme vuotta ovat vieläkin tärkeitä uralleni sekä Japanin rallille ja moottoriurheilulle. Yritän tehdä parhaani ja saada lisää faneja, Katsuta sanoo.

Japanin rallin jatkosopimuksesta ilmoitettiin Etelä-Koreassa, jossa Katsuta osallistui Hyundain promootiotilaisuuteen. Paikalla oli myös Toyotan kaupungin pormestari.

– Olen innoissani, että WRC on päättänyt jatkaa Japanin rallin järjestämistä kausille 2026-2028, pormestari Toshihiko Ota sanoo.

– Japanin ralli on saanut paljon kiitosta sekä Japanissa että ulkomailla sen ikonisista maisemista. Toivomme, että suosio kautta pystymme edistämään rallikulttuuria ja saamme laajennettua fanikuntaa kotimaassa ja ulkomailla.

Tämän vuoden Japanin MM-ralli ajetaan marraskuun lopulla. Se on kauden viimeinen kilpailu.

Lue myös:

    Uusimmat